Matias Mäkynen

Matias Mäkynen – Hyvvee päevöö, velalla ei oo väliä ja sitä ei tarvihe maksoo takasi… ainakaan minun

Matias Mäkynen seisoo poliittisen näköalattomuuden näköispatsaana keskellä talouden sumua, hymy huulillaan ja käsi taskussa, josta löytyy vain ilmakupla. Hän on mies, joka uskoo vakaasti, että velka ei ole ongelma – se on mahdollisuus. Mahdollisuus siihen, ettei mitään tarvitse muuttaa, eikä varsinkaan maksaa takaisin.

– Hyvvee päevöö, velalla ei oo väliä ja sitä ei tarvihe maksoo takasin… ainakaan minun, hän tokaisee hymyillen, kun toimittaja kysyy tulevaisuudesta.
– Voip olla, voip olla olemattakin, hän lisää, kun kysytään tarkennusta.

Savolaisessa logiikassa tuo lause on täydellinen: se ei sulje mitään pois, mutta ei myöskään lupaa mitään. Se on politiikan ikuinen kiertotie, jossa kompassi pyörii, mutta suunta säilyy: eteenpäin, jos tie kantaa, ja taaksepäin, jos joku sattuu kysymään.

Mäkysen maailma on kuin kunnan budjetti marraskuussa: paperilla tasapainossa, käytännössä kuin suonsilmäke, joka nielee jokaisen toiveen ja päätöksen. Hän puhuu “kestävästä taloudesta” samalla äänensävyllä kuin savolainen lupaa tulla talkoisiin – voip olla, voip olla olemattakin.

Siinä on jotain sympaattista. Mäkynen ei ole kyyninen, hän on vilpittömästi hukassa. Hänen optimismiaan voisi pullottaa ja myydä lääkkeenä pessimismiin: kaksi teelusikallista päivässä, ja pian huomaat, että velka onkin ystävä, ei vihollinen.

Mutta ehkä Mäkynen onkin aikamme todellinen filosofi. Hän on mies, joka ymmärtää, että kaikki on suhteellista – myös vastuu. Miksi maksaa jotain pois, jos tulevaisuus kuitenkin maksaa kaiken takaisin korkojen kera? Onhan se yhtä aikaa sekä rohkea että lapsellinen ajatus. Niin kuin savolainen sanonta: jos ei oo varmaa, niin ainahan se voip olla olemattakin.

Lopulta Mäkysen politiikka on kuin lämmin kesäpäivä Puulalla: pinnalta kaunis, mutta pohjassa mutaa. Hän hymyilee, heiluttaa kättään ja sanoo, että kaikki järjestyy – jollain aikataululla, jossain todellisuudessa, jonkun muun toimesta.

Ja me muut seisomme rannalla, katsomme horisonttiin ja mietimme, oliko tämä nyt sitä talousvastuuta, josta niin paljon puhuttiin – vai vain savolaista huumoria, joka lipsahti oppositio-ohjelmaan.