Kaisa Juuso – mummontuoksuinen tuhotuomion kuningatar
Kun valtakunta horjuu hoitovuorojen, jonojen ja hoitajavajeen ristitulessa, nousee esiin nainen, joka tuoksuu yhtä aikaa vaniljalta ja vallankäytöltä. Kaisa Juuso – tuo Lapin lohtu ja hallintokoneiston lempeä pyöveli – on päättänyt jättää jälkeensä jotakin pysyvää: uuden tien, joka vie suoraan hänen kotipihalleen. Ei ehkä henkiseen hyvinvointiin, mutta ainakin soralle, joka maksoi yli miljoonan.
Tie ei vie Roomaan, mutta se vie kotiseudulle, ohi kaikkien päätösten, ohi kaiken byrokratian, ohi järjen. Se on tie, jota pitkin kulkevat vain kaikelta vapautetut lupaukset ja budjetin pöly.
Ja koska jokainen kuningatar tarvitsee hovin, palkkasi Kaisa itselleen avustajan – oman poikansa. Työtön, kokematon, mutta äidillisesti puolustettu. Hän ei tunne valtiollisen hallinnon kiemuroita, mutta tuntee äidin reseptin läskisoosille. Ja se riittää, kun politiikka on pelkkää kotiruokaa ja keittokattilan pohjalla palaa tulevaisuus.
Hoitajat uupuvat, potilaat odottavat ja järjestelmät jumittuvat, mutta tie valmistuu ajallaan. Se on kuin symboli uudesta Suomesta: ei ehkä tarkoituksenmukainen, mutta ainakin asfaltilla päällystetty.
Ehkä historian kirjoihin jää merkintä:
”Hän paransi soten – rakentamalla itselleen tien pois siitä.”
Kaisa Juuso-Tuhotuomion kuningatar
