TUTKINTA JATKUU
Leivän hinta ja muut todisteet
Ensimmäisessä osassa puran langan seinältä ja lupasin jättää sen tyhjäksi. Kesti neljä päivää ennen kuin ostin uutta lankaa. Tällä kertaa en pysähtynyt asiantuntijoihin — vedin mukaan koko todellisuuden.
Tunnustan heti: en jättänyt seinää tyhjäksi. Ensimmäisen osan viimeinen lause oli kaunis ja nöyrä, mutta nöyryys on tylsä harrastus verrattuna siihen, että löytää yhteyden asioiden väliltä joilla ei ole mitään yhteyttä. Niinpä palasin, ja tällä kertaa en enää tyytynyt asiantuntijalausuntoihin. Aloin lukea koko todellisuutta yhtenä viestinä, joka on tarkoitettu juuri minulle.
Kun tajusin, että olen jo osa juttua
Avasin oman lehtemme arkiston tarkistaakseni ajankohdat, ja seinä muuttui yhtäkkiä henkilökohtaiseksi. Kirjoitimme pankkien suhdanne-ennusteita pilkkaavan jutun juuri sillä viikolla, kun yksi ennustelaitos joutui korjaamaan omat lukunsa julkisesti. Julkaisimme pilakuvan eräästä miljardöörin sekakäytöksestä juuri ennen kuin sama mies teki jotain vielä sekavampaa. Kirjoitimme Kiinan noususta juuri, kun naapurimaassa uutisoitiin uudesta riippuvuussuhteesta suurvaltaan. En ollut vain tutkimassa koneistoa. Olin koko ajan sen sisällä, kirjoittamassa sille käsikirjoitusta puoli päivää etukäteen, ja kuvittelin tekeväni satiiria.
Jos oma pilajuttusi ennustaa todellisuuden viikkoa ennen kuin se tapahtuu, oletko satiirikko vai onko todellisuus vain lukenut samat uutiset kuin sinä ja reagoinut yhtä hitaasti?
Kaikki todisteet ovat hyviä todisteita, kun ei ole valikoivuutta
Tästä eteenpäin en enää erotellut, mikä on merkityksellistä ja mikä ei — juuri se ero on nimittäin ainoa asia, joka olisi voinut pysäyttää minut. Leivän hinta nousi kaupassa samalla viikolla kuin rajaseudun tiedusteluarvio julkaistiin: merkitsevää. Säätiedotus lupasi poikkeuksellisen leudon syksyn samalla kun ulkoministeriö kokoontui ylimääräiseen istuntoon: merkitsevää. Maajoukkue hävisi ratkaisevan ottelun juuri sinä iltana, kun puolustusministeri piti puheen valmiudesta: erityisen merkitsevää, sillä tappio laski yleistä mielialaa täsmälleen siihen kohtaan, jossa huolestunut uutinen puree parhaiten. Aloin ymmärtää, miksi salaliittoteoreetikot eivät koskaan lopeta: lopettaminen vaatisi myöntämisen, että suurin osa asioista tapahtuu vain koska viikossa on seitsemän päivää ja niistä jokaisena tapahtuu jotain.
Ainoa henkilö, joka olisi voinut pelastaa minut, kieltäytyi kohteliaasti
Vein taulun kuvan toimituspäällikölle, joka katsoi sitä pitkään ja totesi, että leivän hinta nousi siksi, että voin hinta nousi, ja että voin hinta nousi siksi, että lehmät söivät kalliimpaa rehua kostean kesän jäljiltä. Tarjosin vastaukseksi, että juuri noin joku haluaisikin minun ajattelevan. Hän vastasi tekevänsä kahvia ja käveli pois, mikä oli tarkalleen se reaktio, jonka olisin odottanut myös silloin, jos hän olisi osa koneistoa. Todiste toimi kumpaankin suuntaan, mikä sinänsä oli jo todiste siitä, että olin lopettanut ajattelemasta todisteina ja alkanut ajatella pelkkänä kaikuna.
Tässä vaiheessa tajusin kirjoittavani juttua, jonka lukija tulee huomenna löytämään täältä samasta arkistosta, josta itse aloitin — ja että joku toinen, jollain toisella viikolla, voi tehdä minulle täsmälleen saman löydön, jonka minä tein toimituspäällikölle: että tämäkin teksti ilmestyi juuri sopivasti jonkin oikean uutisen viereen, ja että sattuma ja tarkoitus näyttävät lopulta täysin samalta paperilta luettuna. En osaa sanoa, kumpi tämä juttu on. En usko, että kukaan osaa, ilman kolmatta osaa.
Ostin jo lisää lankaa.
