Ranta on yhä olemassa,
mutta ei tässä hetkessä.
Se on toisella puolella aikaa,
paikassa jossa
ennen ja jälkeen
eivät enää riitele.
Muistan sen
ilman kaipuuta.
Se ei kutsu,
eikä sulje pois.
Ranta odottaa
niin kuin asiat odottavat,
kun niiltä on viety
tarve tapahtua uudelleen.
Tiedän nyt:
kaikki, mikä oli,
on yhä siellä –
ei saavutettavana,
vaan valmiina.
7. Kivien muistama askel Kivet muistavat paremminkuin me. Ne eivät tallenna nimeä,vain painonja suunnan. Astuin rantaankuin olisin tullut ennenkin,vaikka tiesin etten ollut. Vesi kulki nilkkojen ohi,mutta kivi jäi. Se tiesi askeleesta sen,minkä minä unohdan:että jokainen kosketuson myös jälki.
4. Hiljaisuus osaa odottaa Hiljaisuus ei vaadi huomiota,se pysyy. Se tietää,että kaikki tärkeäsaapuu myöhässä. Vesi oli paikallaan,ei pysähtynyt,vain valmis. Istuin hetken,jossa mikään ei kutsunut,eikä mikään lähtenyt. Hiljaisuus osasi odottaaminua paremminkuin minä itse.
18. Kirje, jota en uskaltanut lähettää Kirje jäi käteenliian pitkäksi aikaa. Sanat painuivat,muuttuivatvedeksi ennen kuin ehtivät perille. Syvyydessämikään ei vaadi rohkeutta.Siellä viesti on jo vastaanotettu,vaikkei sitä koskaan avattu. Pidin kiinni paperista,kunnes ymmärsin:se ei ollut tarkoitettukulkemaan. Kirje jäi tänne,paikkaan jossa pelkoei enää seuraa.
2. Aamu veden iholla Aamu ei saapunut,se liukui. Vesi kantoi valoakuin ohutta ihoa,joka muistaa yön. Ranta hengitti hitaasti,eikä mikään ollut vielä nimeltään. Se, mikä oli raskasta,lepäsi pohjalla.Se, mikä jäi,kellui kevyesti. Kirjoitin katseellanipienen kirjeen,jota ei tarvinnut taittaa. Vesi vastasi liikkeellä,joka ei luvannut mitään,mutta jäi.
15. Aika ui vastavirtaan Aika ei kulje täällä eteenpäin. Se palaa,kiertää,pysähtyyja jatkaa toista kautta. Syvyydessämuisto ei vanhene,se vain vaihtaa paikkaa. Näen hetkiä,joita en elänyt loppuun,ja toisia,joista en lähtenyt ajoissa. Aika ui vastavirtaanhiljaa,ilman tahtoa korjata. Se ei hae uomaa.Se on jo vedessä.
16. Se, mikä särkyi, jäi tänne Se, mikä särkyi,ei ajautunut pois. Se upposihiljaa,niin kuin asiat tekevät,kun niille ei enää ole sanoja. Syvyydessämikään ei katoa kokonaan.Sirpaleet asettuvat,eivät terävinävaan painavina. Koskettaminen ei satu,mutta se muistaa. Tiedän nyt:kaikki ei ole tarkoitettuehjäksi.Jokin jää tänne,jotta en unohtaisimitä kannan.
