Se, mikä särkyi,
ei ajautunut pois.
Se upposi
hiljaa,
niin kuin asiat tekevät,
kun niille ei enää ole sanoja.
Syvyydessä
mikään ei katoa kokonaan.
Sirpaleet asettuvat,
eivät terävinä
vaan painavina.
Koskettaminen ei satu,
mutta se muistaa.
Tiedän nyt:
kaikki ei ole tarkoitettu
ehjäksi.
Jokin jää tänne,
jotta en unohtaisi
mitä kannan.
7. Kivien muistama askel Kivet muistavat paremminkuin me. Ne eivät tallenna nimeä,vain painonja suunnan. Astuin rantaankuin olisin tullut ennenkin,vaikka tiesin etten ollut. Vesi kulki nilkkojen ohi,mutta kivi jäi. Se tiesi askeleesta sen,minkä minä unohdan:että jokainen kosketuson myös jälki.
6. Veden äärellä kaikki puhe lyhenee Veden äärellälauseet jäävät kesken. Sanat huomaavat,ettei niitä tarvita niin monta. Ranta kuuntelee ilman kysymyksiä,vesi vastaa lyhyesti,liikkeellä. Yritin kertoa jotakin tärkeää,mutta käsi ehti veteen ennen suuta. Jäljelle jäi vainnyökkäys,hengitys,askel taaksepäin. Veden äärelläkaikki puhe lyheneesiihen,mikä on totta.
1. Kirje, joka jätettiin laiturille Laituri ei kysynyt,kenelle sanat kuuluvat. Laskin ne puulle,johon vesi on kirjoittanutjo kauemmin kuin minä muistan. Aamu oli vielä keskeneräinen.Sumu piti rantaa sylissään,eikä mikään vaatinut selitystä. Kirjoitin vain sen,mikä jäi käteen,kun kaikki muu oli jo sanottu. Vesi luki kirjeen hitaasti,veti sen lähemmäs itseään,ja sulki pinnanniin kuin lupauksen,jota ei tarvitse rikkoa. Jätin…
17. Veden alla nimet menettävät merkityksen Veden allanimet irtoavat. Ne eivät uppoa,ne vain lakkaavatolemasta tarpeellisia. Syvyydessäei kutsuta ketään.Kaikki on jo tässä,ilman osoitetta. Muistin nimesi pitkään,kunnes vesi opetti,ettei mikään pysy kiinnisanoissa. Jäljelle jäilämpö,paino,se tapa, jolla jokinoli tottailman nimeä.
12. Vesi kantaa sen, mitä emme Vesi kantaa sen,mitä emme jaksa. Ei kysy,miksi kädet väsyivät,miksi jokin jäi kesken. Syvyydessäpaino muuttuu suunnaksi.Se, mikä oli liikaa,asettuu. Annoin veden kantaasanoja,joita en saanut perille,ja muistoja,joille ei ollut aikaa. Vesi ei lupaa paluuta.Se lupaaettei mikään huku yksin.
5. Sumu, joka tunnistaa minut Sumu ei kysynyt,kuka olen. Se tuli lähemmäskuin yksikään nimi,peitti sen, mikä oli liikaa. Ranta hävisi ensin,sitten ajatus,lopulta tarve selittää. Sumu pysähtyi eteeni,ikään kuin olisi muistanutaskeleeni. Kuljin sen läpi kevyempänä,mutta en kadonneena.
