Kivet muistavat paremmin
kuin me.
Ne eivät tallenna nimeä,
vain painon
ja suunnan.
Astuin rantaan
kuin olisin tullut ennenkin,
vaikka tiesin etten ollut.
Vesi kulki nilkkojen ohi,
mutta kivi jäi.
Se tiesi askeleesta sen,
minkä minä unohdan:
että jokainen kosketus
on myös jälki.
30.Vesi sulkee kirjan Vesi sulkee kirjanilman ääntä. Ei viimeistä lausetta,ei jälkisanoja.Sivut tietävät jo,mitä niihin jäi. Mikään ei katoa,kun kirja sulkeutuu.Se vain lakkaaolemasta avoin. Vesi ei säilytä,eikä hävitä.Se pitää asiatsiinä muodossa,jossa ne olivat totta. Kun kirja on kiinni,en jää ulkopuolelle.Olen siinä,mikä jäi lukematta.
6. Veden äärellä kaikki puhe lyhenee Veden äärellälauseet jäävät kesken. Sanat huomaavat,ettei niitä tarvita niin monta. Ranta kuuntelee ilman kysymyksiä,vesi vastaa lyhyesti,liikkeellä. Yritin kertoa jotakin tärkeää,mutta käsi ehti veteen ennen suuta. Jäljelle jäi vainnyökkäys,hengitys,askel taaksepäin. Veden äärelläkaikki puhe lyheneesiihen,mikä on totta.
3. Ranta ei kysy nimeä Ranta ei kysy nimeä,se ottaa vastaan. Se tunnistaa painon,ei tarinaa sen takana. Astuin siihen hetkeen,jossa mikään ei vaatinut todistusta.Vesi liikkui sivuunja palasi. Nimeni jäi kuivaan ilmaan,jalat oppivat toisen kielen. Ranta tiesi minustavain sen, mikä oli totta:askelen,lämmön,hetken. Kaikki muujäi rannattomaksi.
25. Ranta toisella puolella aikaa Ranta on yhä olemassa,mutta ei tässä hetkessä. Se on toisella puolella aikaa,paikassa jossaennen ja jälkeeneivät enää riitele. Muistan senilman kaipuuta.Se ei kutsu,eikä sulje pois. Ranta odottaaniin kuin asiat odottavat,kun niiltä on vietytarve tapahtua uudelleen. Tiedän nyt:kaikki, mikä oli,on yhä siellä –ei saavutettavana,vaan valmiina.
2. Aamu veden iholla Aamu ei saapunut,se liukui. Vesi kantoi valoakuin ohutta ihoa,joka muistaa yön. Ranta hengitti hitaasti,eikä mikään ollut vielä nimeltään. Se, mikä oli raskasta,lepäsi pohjalla.Se, mikä jäi,kellui kevyesti. Kirjoitin katseellanipienen kirjeen,jota ei tarvinnut taittaa. Vesi vastasi liikkeellä,joka ei luvannut mitään,mutta jäi.
5. Sumu, joka tunnistaa minut Sumu ei kysynyt,kuka olen. Se tuli lähemmäskuin yksikään nimi,peitti sen, mikä oli liikaa. Ranta hävisi ensin,sitten ajatus,lopulta tarve selittää. Sumu pysähtyi eteeni,ikään kuin olisi muistanutaskeleeni. Kuljin sen läpi kevyempänä,mutta en kadonneena.
