Atte Harjanne
Kaikki eläkeläiset on lisäverolle pantava
On olemassa poliitikkoja, jotka etsivät ongelmia.
On olemassa poliitikkoja, jotka etsivät ratkaisuja.
Ja sitten on Atte Harjanne, joka on löytänyt Suomen julkisen talouden viimeisen mysteerin:
Eläkeläiset.
Ei yksittäinen eläkeläinen.
Ei eläkejärjestelmä kokonaisuutena.
Vaan eläkeläiset kollektiivisena luonnonilmiönä – kuin sumu, joka laskeutuu valtiontalouden ylle joka aamu.
Mestari löytää tasapainon
Harjanteen ajatusmaailmassa talous on kuin valtava vaaka.
Toisella puolella istuvat työssäkäyvät, toisella eläkeläiset.
Ja jostain syystä vaaka kallistuu aina siihen suuntaan, missä istuu mummo villasukissa.
Kun joku kysyy, mistä valtion velka johtuu, moni mainitsee:
- taloussuhdanteet
- investoinnit
- väestörakenteen
- globaalit kriisit
Mutta mestarikurssilla vastaus on yksinkertainen:
Eläkeläiset hengittävät liian kalliisti.
Taloustieteen uusi yksikkö: yksi eläkeläinen
Tulevaisuuden talousoppikirjoissa kerrotaan ehkä näin:
Suomen budjetin alijäämä voidaan ilmaista eläkeläisyksikköinä.
Yksi eläkeläinen vastaa noin kolmea Excel-taulukkoa ja yhtä huolestunutta twiittiä.
Kun keskustelu julkisesta taloudesta kiihtyy, Harjanne ilmestyy paikalle kuin sääennuste:
– “Muistetaan eläkeläiset.”
Hän ei syytä heitä suoraan mistään.
Se olisi liian yksinkertaista.
Hän tekee jotain paljon hienovaraisempaa:
hän muistuttaa heistä jatkuvasti.
Ja lopulta kuulija alkaa itse miettiä:
“Ovatkohan eläkeläiset taas jossain?”
Eläkeläisten salainen elämä
Harjanteen mukaan suomalainen eläkeläinen:
- herää aamulla
- keittää kahvia
- katsoo uutiset
- ja heikentää julkista taloutta
He eivät tee tätä pahuuttaan.
Se on enemmänkin sivuvaikutus.
Kuin laktoosi-intoleranssi, mutta valtion budjetille.
Ajatuskoe
Kuvitellaan hetki Harjanteen unelma yhteiskunnasta.
Palkansaajat saisivat palkkansa…
mutta vain puolet siitä.
Lisäksi veroja korotettaisiin.
Tasapainon nimissä.
Tätä kutsuttaisiin:
“Reiluksi osallistumiseksi velkatalkoisiin.”
Kun sama tapahtuu eläkkeelle siirryttäessä, sitä kutsutaan:
“Normaaliksi elämänvaiheeksi.”
Talousfilosofia kohtaa arjen kuin excel kohtaa villasukat.
Tasapainon estetiikka
Harjanteessa on jotain kiehtovaa.
Hän ei ole vihainen.
Ei dramaattinen.
Ei edes erityisen äänekäs.
Hän on rationaalinen.
Ja juuri siksi ajatus tuntuu niin surrealistiselta.
Kuinka moni ihminen pystyy katsomaan koko kansakuntaa ja sanomaan rauhallisesti:
– “Tasapainon vuoksi eläkeläiset on huomioitava lisää.”
Se on talouspolitiikan zen-koan.
Jos eläkeläinen kaatuu metsässä eikä kukaan kuule,
syntyykö alijäämää?
Lopputentti
Henkisen pahoinvoinnin mestarikurssin ensimmäinen oppitunti kuuluu:
Etsi yhteiskunnasta ryhmä, joka ei enää jaksa väitellä.
Se tekee keskustelusta paljon tehokkaampaa.
Ja ehkä juuri siksi eläkeläiset ovat talouskeskustelun hiljainen taustamusiikki –
aina läsnä, harvoin mikrofonissa.
