Espanjan tauti
Antti Lindtmanin miljardijahti
Antti Lindtman kävi Espanjassa ja löysi sieltä tulevaisuuden.
Ei ehkä Suomen tulevaisuutta, mutta oman poliittisen tulevaisuutensa kannalta käyttökelpoisen mallin: jos talous ei taivu ohjelmaksi, tehdään ohjelma talouden ympärille.
SDP:n ongelma ei ole se, etteikö se haluaisi hallita. Päinvastoin. Se haluaa hallita niin paljon, että hallitusvastuu alkaa muistuttaa jo kansalaisoikeutta.
Ongelma on vain pieni ja kiusallinen: oma talousohjelma puuttuu.
Mutta ei hätää. Suomessa ei ole koskaan annettu numeroiden estää poliittista mielikuvitusta.
Jos velkaa ei voida lyhentää tuloilla, sitä voidaan lyhentää löydöillä.
Kadonneiden miljardien ministeriö
Vuoden 2027 vaaleihin SDP voisi lähteä rehellisellä ja kirkkaalla ohjelmalla:
”Me löydämme rahat, jotka muut hukkaavat.”
Se olisi poliittisesti nerokasta. Ei tarvitsisi kertoa, mistä rahat tulevat. Riittäisi kertoa, mistä ne olisi pitänyt tulla.
Ensimmäinen erä löytyisi Tilastokeskuksen velkapäätöksistä. Yleishyödyllisen rakentamisen velat lisättiin valtion velkaan, ja hups — noin 20 miljardia ilmestyi poliittiseen keskusteluun kuin vanha kuitti sohvatyynyn välistä.
Toinen erä löytyisi koronatuista. Suomi olisi tietenkin voinut saada enemmän. Ehkä 30 miljardia. Mutta sai vain seitsemän. Siinä on jo 23 miljardia menetettyä mahdollisuutta, joka voidaan kirjata poliittisessa talouspuheessa lähes omaisuudeksi.
Kolmas erä löytyisi edellisen hallituksen menoista. Jos rahaa kului yli sovitun kehyksen 25 miljardia, niin siitä saadaan sopivalla puheenparrella kansallinen saatava.
Näin syntyy uusi SDP:n talousohjelma:
20 miljardia + 30 miljardia + 25 miljardia = 75 miljardia.
Ei velkaa.
Vaan löydettävää rahaa.
Hallitus ilman talousohjelmaa
Tässä on Lindtmanin mahdollisuus.
Hänen ei tarvitse luvata leikkauksia. Ei veronkorotuksia. Ei rakenteellisia uudistuksia. Ei edes sitä, mitä kaikkein eniten pelätään: selkeää talouslinjaa.
Riittää, että hän perustaa Kadonneiden miljardien työryhmän.
Sen puheenjohtajiksi kutsutaan edellisen hallituksen ministerit. Tietysti ilman palkkaa, koska he ovat jo kerran saaneet harjoitella miljardien käsittelyä veronmaksajien kustannuksella.
Heille annetaan kartta, laskin ja tehtävä:
”Etsikää ne miljardit, joista puhuitte. Tuokaa takaisin edes osa.”
Jos tämä onnistuu, Suomi lyhentää velkaa.
Jos ei onnistu, voidaan aina sanoa, että rahat olivat jo lähtökohtaisesti väärin laskettu.
Ja sehän on suomalaisessa politiikassa lähes sama kuin onnistuminen.
Espanjan tauti tarttuu
Espanjan tauti ei siis ole maahanmuuttopolitiikkaa, korona-avustuksia tai etelän aurinkoa.
Se on poliittinen oire.
Se on hetki, jolloin poliitikko näkee toisessa maassa mallin, jota voi käyttää kotimaassa, vaikka malli ei ehkä edes toimi.
Se on taito ihailla järjestelmää ennen kuin sen kuitit on luettu.
Ja ennen kaikkea se on kyky muuttaa puuttuva talousohjelma syytelistaksi.
Sillä jos oma ohjelma puuttuu, aina voi tehdä ohjelman muiden virheistä.
Vuoden 2027 vaaleissa tämä voi vielä osoittautua nerokkaaksi.
SDP ei lupaa löytää kasvua.
Se lupaa löytää rahat.
Ja jos rahoja ei löydy, ainakin löytyy syyllinen.
