Normaaleja ihmisiä-kolumni arjen kauneudesta
Kävelen aamulla bussipysäkille-kahvimuki toisessa ja salkku toisessa kädessä.Joku vilkuilee kännykkää,toinen juttelee hiljaa lapselleen.On arkea ja aikatauluja,mutta myös pientä iloa:bussi tulee ajallaan.
Me teemme töitä,osa intohimolla,osa koska niin täytyy tehdä.Keitämme kahvia,vastaamme sähköposteihin,palvelemme asiakkaita,rakennamme taloja,hoidamme vanhuksia.Emme ajattele olevamme osa mitään suurempaa,mutta me pidämme kaiken käynnissä.
Lounastauolla puhumme säästä,naapureista ja jalkapallosta.Joku kertoo vitsillä,että lähtisi mieluummin Kanarialle kuin palaveriin-ja kaikki nauravat,koska ajatus on hetken ihana.
Iltapäivällä palaan kotiin.Avaan oven ,riisun kengät ja sanon ”hei”.Laitan lohen uuniin,keitän kaakaota.Lapset kysyvät,miksi täytyy aina mennä kouluun.En vastaa heti.Mutta sitten sanon.”Koska elämä menee eteenpäin” ja se riittää.
Yöllä kun kaupunki hiljenee,katson kattoon.Mietin hetken,mistä kaikesta on selvitty.Että vaikka huolia riittää,tämäkin päivä tuli loppuun asti.Ja huomenna on taas uusi.
Olemme normaaleja Ihmisiä.Meillä on toiveemme,unelmamme,murheemme-mutta ennen kaikkea meillä on toinen toisemme ja usko siihen,että…
… meille käy hyvin
