Vanha mies painoi nappia,
ja siirsi historian toiseen aikaan.
Hän pyyhki sodan pois,
vaihtoi inflaation muotivinkkeihin,
ja tiivisti rakkauden mainostaukoon.
Mutta unohti itsensä taustalle
missä minä istuin
ja kirjoitin tämän runon,
kuin todistajana rikokselle
joka tehtiin hiljaisuudella.
Lopulta hän sammutti kaiken,
mutta ruutu jäi päälle.
Siinä minä vilkutin takaisin.
Postilaatikon ääni Postilaatikko karjaisi aamulla.Se oli niellyt 200 sähköistä mainostaja yhden itsemurhakirjeen. Kirjekuori ei ollut enää paperiavaan palanutta ihokudosta. Avasin sen varoen.Sormeni alkoivat itkeä. Luin sen ääneen varjolleni –se nyökkäsi ja suli pois.Jäljelle jäi varjon varjo,ja postimerkki, jossaoli kasvoni nurinpäin.
Hiljaisuuden kidutus Sanat katosivat,mutta melu jäi.Ei ulkoinen meteli –vaan se sisäinen sirinä,kuin rikkinäinen loisteputkiajatusten katonrajassa. Hiljaisuus oli kaikkea muutakuin rauha.Se oli tarkka ja tungetteleva,se kysyi nimeäni joka aamuja huusi sen takaisin väärin päin. Melu koputti sisäkaluihini,kuin pyytäen sisään –mutta minä olin jo täynnä.Täynnä lausumattomia lauseita,jotka liikkuivat kehossanikuin väärään aikaan käynnistyvät koneet. Yritin puhua.Huuleni liikkuivat,mutta ne…
Uhkien normaali sää Uhkien normaali sääei vaatinut varoituksia.Se ei saapunut rintamanaeikä rikkonut ikkunoita,se vain jäi. Aamuisin tarkistimme lämpötilanja uutiset,kumpikin kertoi saman:kaikki on ennallaan,paitsi että ilmahengittää raskaammin. Uhka ei enää ollut tapahtuma.Se oli olosuhde.Kuin tihkusade,johon ei avattu sateenvarjoakoska se ei koskaan yltynyttarpeeksi. Opimme elämään sen kanssa.Suunnittelemaan lyhyemmin,puhumaan varovaisemmin,siirtämään haaveettoiseen vuodenaikaanjota ei merkitty kalenteriin. Joku sanoi,että näin…
Kivun geometria Tuskalla on mittasuhteet.Sen ääriviivat eivät ole epämääräisiä –ei, ne noudattavat salattua kaavaa,kultaista leikkausta muistuttavaa rakoasydämen ja muistin välillä. Siellä missä logiikka päättyy,kivun kartta alkaa.Sormeni eivät enää osaa laskeayön aivastuksia,eivät päivien huutojajotka jäävät oven taaksekutsumatta sisään. Kipu rakentaa itsestään palatsinvain näkyäkseen sortuvanjoka kerta kun yritän istua alasja hengittää niin kuin ihminen. Polveni eivät tiedämiksi…
Valekasvot Naamarin allaoli toinen naamari.Ja sen alla –ei lihaa, ei luuta,vaan kerros ajatuksia,jotka eivät koskaan uskaltaneet tulla todeksi. Olin rakentanut itsenisuojista, joita en enää osannut riisua.Jokainen hymyoli kuin sälekaihdin:päästi valoa sisäänmutta ei koskaan ulos. Peilissä minua katseliarvokas vieras,joka osasi käyttäytyä tilanteen mukaan.Hän tervehti oikeaan aikaan,naurahti silloin kun kuului,ja itki vain silloinkun kukaan ei ollut katsomassa….
Muurahaisjuna Kadun alla kulki junajoka ei pysähtynyt koskaan.Sen vaunut olivat täynnätyhjennettyjä ihmisruhojajoilta oli poistettu tarkoitustulliselvityksessä. Muurahaiset rakensivat ratapölkythampaillaan,ja ihmiset sanoivat:tämä on kehitystä. Yksi matkustaja näytti minulta.Se katsoi ikkunasta,ei ulos vaan sisäänpäin. Näin itseni kulkemassa poissiltä asemalta,jota ei ollut enää koskaan olemassa.
