Valekasvot Naamarin allaoli toinen naamari.Ja sen alla –ei lihaa, ei luuta,vaan kerros ajatuksia,jotka eivät koskaan uskaltaneet tulla todeksi. Olin rakentanut itsenisuojista, joita en enää osannut riisua.Jokainen hymyoli kuin sälekaihdin:päästi valoa sisäänmutta ei koskaan ulos. Peilissä minua katseliarvokas vieras,joka osasi käyttäytyä tilanteen mukaan.Hän tervehti oikeaan aikaan,naurahti silloin kun kuului,ja itki vain silloinkun kukaan ei ollut katsomassa….

Peilinvastainen Minun kasvonisyöksyivät ulos heijastuksestakuin lintu ikkunaa päin,eivät särkyneet, mutta eivät palanneetkaan.Ne jäivät toiseen huoneeseen,jonka ovet oli suljettu mielikuvituksen nauloilla. Siellä aika ei suostunut kulkemaanmuuta kuin takaperin,kuin sotilas pakoillessaan varjoaan.Päivät katosivat peilin syvyyksiinja toivat takaisinvalokuvia, joita ei koskaan otettu. Olen enää vain liikkeen varjo,kuiskaus käänteisestä hengityksestä,käsi, joka ei muista tarttua,katse, joka unohti katsomisen. Yöllä kuulen,…

Kone käynnistyi ilman ääntä Kone käynnistyi ilman ääntä.Ei varoitusta,ei metallin kirskuntaa,vain hienovarainen muutos ilmassakuin lause,jota ei koskaan lausuttu loppuun. Me jatkoimme puhumistavanhoilla sanoilla,mutta ne putosivat lattiallekuin irralliset ruuvit,vailla käyttötarkoitusta. Jossain päätettiin,että hiljaisuus on tehokkaampaakuin käsky,että vaikeneminen säästää energiaaja haaveet kuluttavat liikaa. Kone oppi meiltä nopeasti:se ei pakottanut,se odotti. Ja me opimme vielä nopeamminolemaan häiritsemättä sen…

Ajaton kaiku Radiosta soi laulujota ei koskaan tehty.Sen säkeet liikkuivat nurinpäin,sanoivat asioita,joita ei saanut sanoa. Se kertoi vuodestajolloin kaikki jäi tapahtumatta.Minä synnyin silloin –sanojen väliin,päivämäärän sivuun. Yhä minussa asuu kaikuajasta, jota ei ole ollut.Kun puhun, kuuletko?Se ei ole ääneni.Se on niiden,jotka jäivät syntymättä.

Rautahäkin unelma Lintu lauloi itsensä lukkoon.Sen säkeet olivat hopeisia vääntöjä,kuin kieli, joka solmi itsensä solmuunliian monesta väärin ymmärretystä sanasta. Rautahäkissä kasvoi kieltä,jota kukaan ei halunnut puhua –sanoja, jotka tuntuivatsekä palovammalta että rukoukselta.Ne olivat liian teräviä laulettaviksi,liian hauraita huudettaviksi. Keskipäivän huutooli niin kapea,että siihen kompastuivat unet.Ne putosivat yksi toisensa jälkeenkuin sokeat tähdethiljaisuuden kuiluun,jota kukaan ei uskalla…

Aika repeytyy sisältä Kello pysähtyivatsani sisäänkuin nielemäni mekaniikkaolisi päättänyt kääntää suunnan. Sieltä käsinse tikittää väärään rytmiin,ei sekunteja,vaan muistoja.Jokainen naksahduson entinen hetki,joka ei suostu kuolemaan. Muistot käyvät sotaatoistensa kanssa –sotilaina painajaisia,upseereina mykkäkauden sanat.He taistelevat näkymättömällä kentälläjossa kaikki aseetovat tehty hylätyistä lupauksista. Ulkomaailman kellot käyvät edelleen.Ne kilisevät raitiovaunujen mukana,toimistojen seinillä,rakastavaisten kalentereissa.Mutta minä kuljen eri aikavyöhykkeellä –syklissä, jossa…