Sirpaleinen taivas ei vastaa Sirpaleinen taivas ei vastaa,vaikka kysymykset toistetaaneri sanoilla,eri äänensävyillä,eri kellonaikoina. Se ei ole mykkä,se on hajonnut.Pilvet eivät liiku yhdessä,valo tulee vääristä kulmista,ja tähdet muistuttavat enemmänvaroitusmerkkejäkuin suunnannäyttäjiä. Me nostimme katseemmeetsien merkkiä,jotakin joka olisi vielä yhteistä.Mutta taivas palautti meillevain heijastuksia:oman pelkomme,oman odotuksemme,oman pienuutemme. Ennen taivas oli kertomus.Nyt se on arkisto,täynnä katkelmia,joista kukaan ei tiedämikä…

Rautahäkin unelma Lintu lauloi itsensä lukkoon.Sen säkeet olivat hopeisia vääntöjä,kuin kieli, joka solmi itsensä solmuunliian monesta väärin ymmärretystä sanasta. Rautahäkissä kasvoi kieltä,jota kukaan ei halunnut puhua –sanoja, jotka tuntuivatsekä palovammalta että rukoukselta.Ne olivat liian teräviä laulettaviksi,liian hauraita huudettaviksi. Keskipäivän huutooli niin kapea,että siihen kompastuivat unet.Ne putosivat yksi toisensa jälkeenkuin sokeat tähdethiljaisuuden kuiluun,jota kukaan ei uskalla…

Käskyjen kaiku Kuin sotilas unessa,toistin käskyjä, joita kukaan ei antanut.Niissä ei ollut sanoja,vain rytmi –sellainen, joka uppoaa jalkapohjiinja pakottaa liikkeeseen. Aamuisin jalat marssivatitsestään pimeään keittiöön,missä vesi valui hanastakuin komentojen muisti.Jokainen toisto oli puhejoka ei ollut minun –vain kaiku. Peilissä seisoi joku,joka oli joskus minä,nyt vain järjestelmän jäännös:naama, joka hymyili silloin kun pitikin,kulmakarvat juuri oikeassa asennossaohjeistuksia…

10. Hiljaisuus jäi päälle Hiljaisuus jäi päälleeikä kukaan huomannut hetkeäjolloin sen olisi voinut vieläsammuttaa. Se ei ollut äkillinen.Ei romahdus,ei viimeinen sana.Se oli kuin laitejoka unohtui päälleyön ajaksija jatkoi toimintaansaaamuun. Aluksi ajattelimme,että se on tauko.Että kohta jokupuhuu taas,avaa ikkunan,kysyy sen kysymyksenjoka palauttaa äänenpaikalleen. Mutta hiljaisuusoli jo järjestäytynyt.Se oli löytänyt paikkansakokouksissa,kodeissa,sisäisessä puheessa.Se ei painanut,se kannatteliuutta normaalia. Kun…

Ajaton kaiku Radiosta soi laulujota ei koskaan tehty.Sen säkeet liikkuivat nurinpäin,sanoivat asioita,joita ei saanut sanoa. Se kertoi vuodestajolloin kaikki jäi tapahtumatta.Minä synnyin silloin –sanojen väliin,päivämäärän sivuun. Yhä minussa asuu kaikuajasta, jota ei ole ollut.Kun puhun, kuuletko?Se ei ole ääneni.Se on niiden,jotka jäivät syntymättä.

Aika repeytyy sisältä Kello pysähtyivatsani sisäänkuin nielemäni mekaniikkaolisi päättänyt kääntää suunnan. Sieltä käsinse tikittää väärään rytmiin,ei sekunteja,vaan muistoja.Jokainen naksahduson entinen hetki,joka ei suostu kuolemaan. Muistot käyvät sotaatoistensa kanssa –sotilaina painajaisia,upseereina mykkäkauden sanat.He taistelevat näkymättömällä kentälläjossa kaikki aseetovat tehty hylätyistä lupauksista. Ulkomaailman kellot käyvät edelleen.Ne kilisevät raitiovaunujen mukana,toimistojen seinillä,rakastavaisten kalentereissa.Mutta minä kuljen eri aikavyöhykkeellä –syklissä, jossa…