Hiljaisuuden koneisto-sarja Osa I

Aika repeytyy sisältä Kello pysähtyivatsani sisäänkuin nielemäni mekaniikkaolisi päättänyt kääntää suunnan. Sieltä käsinse tikittää väärään rytmiin,ei sekunteja,vaan muistoja.Jokainen naksahduson entinen hetki,joka ei suostu kuolemaan. Muistot käyvät sotaatoistensa kanssa –sotilaina painajaisia,upseereina mykkäkauden sanat.He taistelevat näkymättömällä kentälläjossa kaikki aseetovat tehty hylätyistä lupauksista. Ulkomaailman kellot käyvät edelleen.Ne kilisevät raitiovaunujen mukana,toimistojen seinillä,rakastavaisten kalentereissa.Mutta minä kuljen eri aikavyöhykkeellä –syklissä, jossa…

Ruudun takana Ostin uuden todellisuudenkuvaruudusta – se lupasi:’kokonaisvaltainen kokemus’. Sain palovammoja silmäluomiin,ja muistini alkaa unohtuakaarevina palasina,kuin säröilevä CD-levyvuonna jota ei enää mainita. Peili nauroi ja sanoi:– Nyt olet valmis. Valmis käänteiseen syntymään,valmis painamaan ’mute’elämän päälle.Valmis unohtamaanmiksi ikinä aloitin.

10. Hiljaisuus jäi päälle Hiljaisuus jäi päälleeikä kukaan huomannut hetkeäjolloin sen olisi voinut vieläsammuttaa. Se ei ollut äkillinen.Ei romahdus,ei viimeinen sana.Se oli kuin laitejoka unohtui päälleyön ajaksija jatkoi toimintaansaaamuun. Aluksi ajattelimme,että se on tauko.Että kohta jokupuhuu taas,avaa ikkunan,kysyy sen kysymyksenjoka palauttaa äänenpaikalleen. Mutta hiljaisuusoli jo järjestäytynyt.Se oli löytänyt paikkansakokouksissa,kodeissa,sisäisessä puheessa.Se ei painanut,se kannatteliuutta normaalia. Kun…

Uhkien normaali sää Uhkien normaali sääei vaatinut varoituksia.Se ei saapunut rintamanaeikä rikkonut ikkunoita,se vain jäi. Aamuisin tarkistimme lämpötilanja uutiset,kumpikin kertoi saman:kaikki on ennallaan,paitsi että ilmahengittää raskaammin. Uhka ei enää ollut tapahtuma.Se oli olosuhde.Kuin tihkusade,johon ei avattu sateenvarjoakoska se ei koskaan yltynyttarpeeksi. Opimme elämään sen kanssa.Suunnittelemaan lyhyemmin,puhumaan varovaisemmin,siirtämään haaveettoiseen vuodenaikaanjota ei merkitty kalenteriin. Joku sanoi,että näin…

Nimetön manifesti Joka aamu kirjoitan itseni uusiksiseinälle, jota ei ole.Ei kiveen, ei paperiin –vaan siihen läpikuultavaan pintaan,joka erottaa toiveen ja toiston. Sieltä peilit kopioivat minutväärässä muodossa:toisinaan sotilaana ilman asetta,toisinaan runoilijana ilman kieltä.Kaikissa versioissa silmät ovat samat –katse, joka ei enää etsi vaan luovuttaa. Yritin kerran sanoa “olen minä”,mutta kieli suli kuin lumi huulen päällä.Syntyi ääni,…

Valekasvot Naamarin allaoli toinen naamari.Ja sen alla –ei lihaa, ei luuta,vaan kerros ajatuksia,jotka eivät koskaan uskaltaneet tulla todeksi. Olin rakentanut itsenisuojista, joita en enää osannut riisua.Jokainen hymyoli kuin sälekaihdin:päästi valoa sisäänmutta ei koskaan ulos. Peilissä minua katseliarvokas vieras,joka osasi käyttäytyä tilanteen mukaan.Hän tervehti oikeaan aikaan,naurahti silloin kun kuului,ja itki vain silloinkun kukaan ei ollut katsomassa….