Hiljaisuuden koneisto-sarja Osa IX

Särkymäpiste Kun horisontti särkyi,se ei tehnyt ääntä.Se hajosi hiljaisuuteen,kuin kaiku, jota ei koskaan lausuttu.Taivas repeytyi aukisydämen takaa,ja minä näin,että kaiken alla oli vain toinen kerros harmaata. Keuhkoissani räsähti näkymätön haava,ei verestävä, vaan vuotava unohdusta.Se tihkui ilmaa,joka oli väärin hengitetty.Jäljelle jäisisäänhengityksen takaasumuinen maisema,missä minä olinvieras itselleni,kuin matkustaja omaan ihoonsa. Kengät eivät sopineet,kädet eivät osuneet yhteen,sanat jäivät…

Ruudun takana Ostin uuden todellisuudenkuvaruudusta – se lupasi:’kokonaisvaltainen kokemus’. Sain palovammoja silmäluomiin,ja muistini alkaa unohtuakaarevina palasina,kuin säröilevä CD-levyvuonna jota ei enää mainita. Peili nauroi ja sanoi:– Nyt olet valmis. Valmis käänteiseen syntymään,valmis painamaan ’mute’elämän päälle.Valmis unohtamaanmiksi ikinä aloitin.

Meille opetettiin uusi hiljaisuus Meille opetettiin uusi hiljaisuus,sellainen joka ei pyytänyt,ei lohduttanut,ei luvannut mitään. Se ei ollut mykkyyttävaan ohje,pieni säätö äänenvoimakkuuteen,joka tehtiin huomaamattakeskellä tavallista päivää. Hiljaisuus ei enää tarkoittanut rauhaa.Se tarkoitti sopivaa etäisyyttä,turvallista sanavalintaa,katsetta joka kääntyy poisennen kuin ehtii kysyä. Me opettelimme sen nopeasti.Opimme missä kohdin lause katkaistaan,mitkä ajatukset jätetään sisätiloihin,mitä ei enää kannata jakaavaikka…

Käskyjen kaiku Kuin sotilas unessa,toistin käskyjä, joita kukaan ei antanut.Niissä ei ollut sanoja,vain rytmi –sellainen, joka uppoaa jalkapohjiinja pakottaa liikkeeseen. Aamuisin jalat marssivatitsestään pimeään keittiöön,missä vesi valui hanastakuin komentojen muisti.Jokainen toisto oli puhejoka ei ollut minun –vain kaiku. Peilissä seisoi joku,joka oli joskus minä,nyt vain järjestelmän jäännös:naama, joka hymyili silloin kun pitikin,kulmakarvat juuri oikeassa asennossaohjeistuksia…

Ajaton kaiku Radiosta soi laulujota ei koskaan tehty.Sen säkeet liikkuivat nurinpäin,sanoivat asioita,joita ei saanut sanoa. Se kertoi vuodestajolloin kaikki jäi tapahtumatta.Minä synnyin silloin –sanojen väliin,päivämäärän sivuun. Yhä minussa asuu kaikuajasta, jota ei ole ollut.Kun puhun, kuuletko?Se ei ole ääneni.Se on niiden,jotka jäivät syntymättä.

Pinnanmuodostus Aika istui muovituolilleja jäi siihen kiinni.Se huokaisi rintalastani läpi,kuten sadepussi, joka vuotaa unia. Muovista valui hiljainen laulu,kuin pakastettu joki,joka ei enää muista virtaamista. Ilta hikoili ikkunaanja heijasti takaisinvain sen, mitä emme olleet sanoneet. Sanat valuivat ikkunasta sisään,kastelivat kellon viisarit,mutta eivät liikuttaneet niitä.Aika jäi tuoliin kiinni.Me jäimme siihen viereen.