Sisäinen Repeämä -sarja osaVII

Pinnan läpi Kävellessäni kaupungin läpijalka upposi katukivetyksen läpi.Ei multaan. Ei viemäriin.Vaan toiseen aikaan,jossa minä istuin jo – kirjoittamassa tätä samaa runoatoivoen että heräisin ennen loppua. Taivaalla leijui kellonvihreä sade.Se kasteli muistotja painoi ne syvälle ihoon. Ja kun heräsin,jalassani roikkuipala toista todellisuutta.Sitä ei saanut irti,ei edes repimällä.

Ruudun takana Ostin uuden todellisuudenkuvaruudusta – se lupasi:’kokonaisvaltainen kokemus’. Sain palovammoja silmäluomiin,ja muistini alkaa unohtuakaarevina palasina,kuin säröilevä CD-levyvuonna jota ei enää mainita. Peili nauroi ja sanoi:– Nyt olet valmis. Valmis käänteiseen syntymään,valmis painamaan ’mute’elämän päälle.Valmis unohtamaanmiksi ikinä aloitin.

Uhkien normaali sää Uhkien normaali sääei vaatinut varoituksia.Se ei saapunut rintamanaeikä rikkonut ikkunoita,se vain jäi. Aamuisin tarkistimme lämpötilanja uutiset,kumpikin kertoi saman:kaikki on ennallaan,paitsi että ilmahengittää raskaammin. Uhka ei enää ollut tapahtuma.Se oli olosuhde.Kuin tihkusade,johon ei avattu sateenvarjoakoska se ei koskaan yltynyttarpeeksi. Opimme elämään sen kanssa.Suunnittelemaan lyhyemmin,puhumaan varovaisemmin,siirtämään haaveettoiseen vuodenaikaanjota ei merkitty kalenteriin. Joku sanoi,että näin…

Kivun geometria Tuskalla on mittasuhteet.Sen ääriviivat eivät ole epämääräisiä –ei, ne noudattavat salattua kaavaa,kultaista leikkausta muistuttavaa rakoasydämen ja muistin välillä. Siellä missä logiikka päättyy,kivun kartta alkaa.Sormeni eivät enää osaa laskeayön aivastuksia,eivät päivien huutojajotka jäävät oven taaksekutsumatta sisään. Kipu rakentaa itsestään palatsinvain näkyäkseen sortuvanjoka kerta kun yritän istua alasja hengittää niin kuin ihminen. Polveni eivät tiedämiksi…

Muurahaisjuna Kadun alla kulki junajoka ei pysähtynyt koskaan.Sen vaunut olivat täynnätyhjennettyjä ihmisruhojajoilta oli poistettu tarkoitustulliselvityksessä. Muurahaiset rakensivat ratapölkythampaillaan,ja ihmiset sanoivat:tämä on kehitystä. Yksi matkustaja näytti minulta.Se katsoi ikkunasta,ei ulos vaan sisäänpäin. Näin itseni kulkemassa poissiltä asemalta,jota ei ollut enää koskaan olemassa.

Haaveet pakattiin varastoon Haaveet pakattiin varastoonhuolellisesti,etteivät ne vahingoittuisiodotellessaan parempaa aikaa. Niille etsittiin sopiva tila,kuiva, pimeä ja turvallinen,sellainen jossa mikään ei kasvamutta mikään ei myöskään kuoleliian nopeasti. Sanottiin,että tämä on väliaikaista,että maailma tarvitsee nytkäytännöllisyyttä,selviytymistä,ja haaveet kuluttavatliikaa tilaa mielessä. Opimme nimeämään ne uudelleen:ei luopumiseksivaan järkeväksi tauoksi,ei peloksivaan kypsyydeksi,ei vaikenemiseksivaan odottamiseksi. Vähitellen unohdimmemitä kaikkea olimme paketoineet.Laatikot muuttuivat anonyymeiksi,merkinnät…