Hiljaisuuden koneisto-sarja Osa VII

Nimetön manifesti Joka aamu kirjoitan itseni uusiksiseinälle, jota ei ole.Ei kiveen, ei paperiin –vaan siihen läpikuultavaan pintaan,joka erottaa toiveen ja toiston. Sieltä peilit kopioivat minutväärässä muodossa:toisinaan sotilaana ilman asetta,toisinaan runoilijana ilman kieltä.Kaikissa versioissa silmät ovat samat –katse, joka ei enää etsi vaan luovuttaa. Yritin kerran sanoa “olen minä”,mutta kieli suli kuin lumi huulen päällä.Syntyi ääni,…

Ajaton kaiku Radiosta soi laulujota ei koskaan tehty.Sen säkeet liikkuivat nurinpäin,sanoivat asioita,joita ei saanut sanoa. Se kertoi vuodestajolloin kaikki jäi tapahtumatta.Minä synnyin silloin –sanojen väliin,päivämäärän sivuun. Yhä minussa asuu kaikuajasta, jota ei ole ollut.Kun puhun, kuuletko?Se ei ole ääneni.Se on niiden,jotka jäivät syntymättä.

Valekasvot Naamarin allaoli toinen naamari.Ja sen alla –ei lihaa, ei luuta,vaan kerros ajatuksia,jotka eivät koskaan uskaltaneet tulla todeksi. Olin rakentanut itsenisuojista, joita en enää osannut riisua.Jokainen hymyoli kuin sälekaihdin:päästi valoa sisäänmutta ei koskaan ulos. Peilissä minua katseliarvokas vieras,joka osasi käyttäytyä tilanteen mukaan.Hän tervehti oikeaan aikaan,naurahti silloin kun kuului,ja itki vain silloinkun kukaan ei ollut katsomassa….

Särkymäpiste Kun horisontti särkyi,se ei tehnyt ääntä.Se hajosi hiljaisuuteen,kuin kaiku, jota ei koskaan lausuttu.Taivas repeytyi aukisydämen takaa,ja minä näin,että kaiken alla oli vain toinen kerros harmaata. Keuhkoissani räsähti näkymätön haava,ei verestävä, vaan vuotava unohdusta.Se tihkui ilmaa,joka oli väärin hengitetty.Jäljelle jäisisäänhengityksen takaasumuinen maisema,missä minä olinvieras itselleni,kuin matkustaja omaan ihoonsa. Kengät eivät sopineet,kädet eivät osuneet yhteen,sanat jäivät…

Muurahaisjuna Kadun alla kulki junajoka ei pysähtynyt koskaan.Sen vaunut olivat täynnätyhjennettyjä ihmisruhojajoilta oli poistettu tarkoitustulliselvityksessä. Muurahaiset rakensivat ratapölkythampaillaan,ja ihmiset sanoivat:tämä on kehitystä. Yksi matkustaja näytti minulta.Se katsoi ikkunasta,ei ulos vaan sisäänpäin. Näin itseni kulkemassa poissiltä asemalta,jota ei ollut enää koskaan olemassa.

Kone käynnistyi ilman ääntä Kone käynnistyi ilman ääntä.Ei varoitusta,ei metallin kirskuntaa,vain hienovarainen muutos ilmassakuin lause,jota ei koskaan lausuttu loppuun. Me jatkoimme puhumistavanhoilla sanoilla,mutta ne putosivat lattiallekuin irralliset ruuvit,vailla käyttötarkoitusta. Jossain päätettiin,että hiljaisuus on tehokkaampaakuin käsky,että vaikeneminen säästää energiaaja haaveet kuluttavat liikaa. Kone oppi meiltä nopeasti:se ei pakottanut,se odotti. Ja me opimme vielä nopeamminolemaan häiritsemättä sen…