Hiljaisuuden koneisto-sarja Osa VI
Sirpaleinen taivas ei vastaa
Sirpaleinen taivas ei vastaa,
vaikka kysymykset toistetaan
eri sanoilla,
eri äänensävyillä,
eri kellonaikoina.
Se ei ole mykkä,
se on hajonnut.
Pilvet eivät liiku yhdessä,
valo tulee vääristä kulmista,
ja tähdet muistuttavat enemmän
varoitusmerkkejä
kuin suunnannäyttäjiä.
Me nostimme katseemme
etsien merkkiä,
jotakin joka olisi vielä yhteistä.
Mutta taivas palautti meille
vain heijastuksia:
oman pelkomme,
oman odotuksemme,
oman pienuutemme.
Ennen taivas oli kertomus.
Nyt se on arkisto,
täynnä katkelmia,
joista kukaan ei tiedä
mikä kuuluu mihinkin
tai pitäisikö niiden
kuulua enää mihinkään.
Kun se ei vastannut,
me jatkoimme silti.
Kävelimme eteenpäin
sirpaleiden alla,
varoen ettemme katsoisi liian kauan,
koska vastaus,
jos se joskus tulisi,
saattaisi olla liian kirkas
mahtuakseen enää
yhteen ajatukseen.
Ja sirpaleinen taivas
jäi ylle.
Ei uhkana,
ei lupauksena,
vaan rikkoutuneena karttana
jota kukaan ei enää osannut
kysyä takaisin kokonaiseksi.
