Radiosta soi laulu
jota ei koskaan tehty.
Sen säkeet liikkuivat nurinpäin,
sanoivat asioita,
joita ei saanut sanoa.
Se kertoi vuodesta
jolloin kaikki jäi tapahtumatta.
Minä synnyin silloin –
sanojen väliin,
päivämäärän sivuun.
Yhä minussa asuu kaiku
ajasta, jota ei ole ollut.
Kun puhun, kuuletko?
Se ei ole ääneni.
Se on niiden,
jotka jäivät syntymättä.
Kartta josta rajat poistettiin Kartta josta rajat poistettiinnäytti aluksi lupaavalta.Ei rajoja,ei esteitä,vain avoin pintajohon katse sai liukua vapaasti. Mutta ilman rajojamikään ei enää pysynyt paikallaan.Kaupungit valuivat toistensa päälle,meret unohtivat nimensä,ja suunnat alkoivat kiertää kehääkuin kysymykset ilman vastausta. Meille sanottiin,että tämä on edistystä,että selkeys on vanhanaikaista,ja että epävarmuuson uusi normaali mittakaava. Kartta muuttui käyttöohjeeksi:älä kysy mihin…
Rautahäkin unelma Lintu lauloi itsensä lukkoon.Sen säkeet olivat hopeisia vääntöjä,kuin kieli, joka solmi itsensä solmuunliian monesta väärin ymmärretystä sanasta. Rautahäkissä kasvoi kieltä,jota kukaan ei halunnut puhua –sanoja, jotka tuntuivatsekä palovammalta että rukoukselta.Ne olivat liian teräviä laulettaviksi,liian hauraita huudettaviksi. Keskipäivän huutooli niin kapea,että siihen kompastuivat unet.Ne putosivat yksi toisensa jälkeenkuin sokeat tähdethiljaisuuden kuiluun,jota kukaan ei uskalla…
Kello käänsi selkänsä Kaupungin keskelläkello käänsi selkänsä minulle.Sen kasvoille oli piirrettyei mitään –vain huuto, joka ei osunut suuhun. Sekunnit lakkasivat alistumasta.Ne tanssivat pellavakankaallaja raapustivat ruumiilleni:Tämä aika ei ole sinun. Kadut tuntuivat vierailta,mutta minä tunnistin niiden hajun.Se oli kellon jäljiltä –jähmettyneen sikiön kylmä lämpö. Kello ei vastannut kun kysyin nimeäni.
10. Hiljaisuus jäi päälle Hiljaisuus jäi päälleeikä kukaan huomannut hetkeäjolloin sen olisi voinut vieläsammuttaa. Se ei ollut äkillinen.Ei romahdus,ei viimeinen sana.Se oli kuin laitejoka unohtui päälleyön ajaksija jatkoi toimintaansaaamuun. Aluksi ajattelimme,että se on tauko.Että kohta jokupuhuu taas,avaa ikkunan,kysyy sen kysymyksenjoka palauttaa äänenpaikalleen. Mutta hiljaisuusoli jo järjestäytynyt.Se oli löytänyt paikkansakokouksissa,kodeissa,sisäisessä puheessa.Se ei painanut,se kannatteliuutta normaalia. Kun…
Postilaatikon ääni Postilaatikko karjaisi aamulla.Se oli niellyt 200 sähköistä mainostaja yhden itsemurhakirjeen. Kirjekuori ei ollut enää paperiavaan palanutta ihokudosta. Avasin sen varoen.Sormeni alkoivat itkeä. Luin sen ääneen varjolleni –se nyökkäsi ja suli pois.Jäljelle jäi varjon varjo,ja postimerkki, jossaoli kasvoni nurinpäin.
Kaukosäätimen sormi Vanha mies painoi nappia,ja siirsi historian toiseen aikaan. Hän pyyhki sodan pois,vaihtoi inflaation muotivinkkeihin,ja tiivisti rakkauden mainostaukoon. Mutta unohti itsensä taustallemissä minä istuinja kirjoitin tämän runon,kuin todistajana rikoksellejoka tehtiin hiljaisuudella. Lopulta hän sammutti kaiken,mutta ruutu jäi päälle.Siinä minä vilkutin takaisin.
