Hiljaisuuden koneisto-sarja Osa III

Abstrakti surrealistinen kuva kartasta ilman rajoja ja hajanaisista muodoista

Kartta josta rajat poistettiin

Kartta josta rajat poistettiin
näytti aluksi lupaavalta.
Ei rajoja,
ei esteitä,
vain avoin pinta
johon katse sai liukua vapaasti.

Mutta ilman rajoja
mikään ei enää pysynyt paikallaan.
Kaupungit valuivat toistensa päälle,
meret unohtivat nimensä,
ja suunnat alkoivat kiertää kehää
kuin kysymykset ilman vastausta.

Meille sanottiin,
että tämä on edistystä,
että selkeys on vanhanaikaista,
ja että epävarmuus
on uusi normaali mittakaava.

Kartta muuttui käyttöohjeeksi:
älä kysy mihin olet menossa,
riittää että liikut.
Älä pysähdy,
pysähtyminen muistuttaa liikaa
päätöksestä.

Vähitellen emme enää etsineet reittiä.
Seurasimme virtaa,
nuolia joita ei ollut piirretty,
mutta joita kaikki tuntuivat noudattavan.

Ja kartta jäi käteen,
kevyenä, sileänä,
täysin käyttökelpoisena
maailmaan
jossa kukaan ei enää tiennyt
missä kulkivat rajat
ja miksi niillä joskus oli merkitystä.

Abstrakti surrealistinen kuva kartasta ilman rajoja ja hajanaisista muodoista
Kuva kartasta ilman rajoja ja hajanaisista muodoista

Samankaltaiset artikkelit

  • Hiljaisuuden koneisto-sarja Osa VI

    Sirpaleinen taivas ei vastaa Sirpaleinen taivas ei vastaa,vaikka kysymykset toistetaaneri sanoilla,eri äänensävyillä,eri kellonaikoina. Se ei ole mykkä,se on hajonnut.Pilvet eivät liiku yhdessä,valo tulee vääristä kulmista,ja tähdet muistuttavat enemmänvaroitusmerkkejäkuin suunnannäyttäjiä. Me nostimme katseemmeetsien merkkiä,jotakin joka olisi vielä yhteistä.Mutta taivas palautti meillevain heijastuksia:oman pelkomme,oman odotuksemme,oman pienuutemme. Ennen taivas oli kertomus.Nyt se on arkisto,täynnä katkelmia,joista kukaan ei tiedämikä…

  • Sisäinen Repeämä-sarja osa VI

    Nimetön manifesti Joka aamu kirjoitan itseni uusiksiseinälle, jota ei ole.Ei kiveen, ei paperiin –vaan siihen läpikuultavaan pintaan,joka erottaa toiveen ja toiston. Sieltä peilit kopioivat minutväärässä muodossa:toisinaan sotilaana ilman asetta,toisinaan runoilijana ilman kieltä.Kaikissa versioissa silmät ovat samat –katse, joka ei enää etsi vaan luovuttaa. Yritin kerran sanoa “olen minä”,mutta kieli suli kuin lumi huulen päällä.Syntyi ääni,…

  • Hiljaisuuden koneisto-sarja Osa VII

    Haaveet pakattiin varastoon Haaveet pakattiin varastoonhuolellisesti,etteivät ne vahingoittuisiodotellessaan parempaa aikaa. Niille etsittiin sopiva tila,kuiva, pimeä ja turvallinen,sellainen jossa mikään ei kasvamutta mikään ei myöskään kuoleliian nopeasti. Sanottiin,että tämä on väliaikaista,että maailma tarvitsee nytkäytännöllisyyttä,selviytymistä,ja haaveet kuluttavatliikaa tilaa mielessä. Opimme nimeämään ne uudelleen:ei luopumiseksivaan järkeväksi tauoksi,ei peloksivaan kypsyydeksi,ei vaikenemiseksivaan odottamiseksi. Vähitellen unohdimmemitä kaikkea olimme paketoineet.Laatikot muuttuivat anonyymeiksi,merkinnät…

  • Sisäinen Repeäminen-sarja osa X

    Pimeän partituuri Joka yö soi sävel,joka ei kuulu kenellekään.Se ei tule radiostaeikä unesta,vaan jostain sisäisestä huoneesta,jonka ovea en ole koskaan avannutmutta jonka avaimenpidän taskussani. Sävel leikkaa ilmaakuin kirurgin huuto tyhjyydessä.Se ei pyydä kuuntelemaan,ei kaipaa ymmärrystä –vain tilaa resonoida. Yritin kirjoittaa sen muistiin,mutta nuotit valuivatverellä, joka ei vuoda ulospäin.Ne jäivät kieleen,kuin lauseet, joita ei voi sanoailman…

  • Hiljaisuuden koneisto-sarja VIII

    Puhumattomuuden kieli Puhumattomuuden kieliei tarvinnut sanoja.Se toimi katseilla,tauoilla lauseiden välissä,sillä hetkelläkun joku päätti olla jatkamatta. Sitä ei opetettu koulussa,mutta kaikki oppivat sen.Milloin vaihdetaan aihetta,milloin nyökätään,milloin nauretaan kevyestijotta jokin painavaliukenisi ilmaan. Kieli oli tehokas,koska se ei jättänyt jälkiä.Ei sitaatteja,ei todistusaineistoa,vain yhteinen ymmärrys siitämikä kuuluu tähän tilaanja mikä jätetään ulkopuolelle. Puhumattomuus ei ollut tyhjää.Se oli täynnä sääntöjä.Älä…

  • Ajan Pinta-sarja osa I

    Pinnanmuodostus Aika istui muovituolilleja jäi siihen kiinni.Se huokaisi rintalastani läpi,kuten sadepussi, joka vuotaa unia. Muovista valui hiljainen laulu,kuin pakastettu joki,joka ei enää muista virtaamista. Ilta hikoili ikkunaanja heijasti takaisinvain sen, mitä emme olleet sanoneet. Sanat valuivat ikkunasta sisään,kastelivat kellon viisarit,mutta eivät liikuttaneet niitä.Aika jäi tuoliin kiinni.Me jäimme siihen viereen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *