Kävellessäni kaupungin läpi
jalka upposi katukivetyksen läpi.
Ei multaan. Ei viemäriin.
Vaan toiseen aikaan,
jossa minä istuin jo –
kirjoittamassa tätä samaa runoa
toivoen että heräisin ennen loppua.
Taivaalla leijui kellonvihreä sade.
Se kasteli muistot
ja painoi ne syvälle ihoon.
Ja kun heräsin,
jalassani roikkui
pala toista todellisuutta.
Sitä ei saanut irti,
ei edes repimällä.
Nimetön manifesti Joka aamu kirjoitan itseni uusiksiseinälle, jota ei ole.Ei kiveen, ei paperiin –vaan siihen läpikuultavaan pintaan,joka erottaa toiveen ja toiston. Sieltä peilit kopioivat minutväärässä muodossa:toisinaan sotilaana ilman asetta,toisinaan runoilijana ilman kieltä.Kaikissa versioissa silmät ovat samat –katse, joka ei enää etsi vaan luovuttaa. Yritin kerran sanoa “olen minä”,mutta kieli suli kuin lumi huulen päällä.Syntyi ääni,…
9. Yksilö mittakaavavirheenä Yksilö havaittiin mittakaavavirheenä,pienenä poikkeamanajärjestelmässäjoka oli suunniteltutoistuvuutta varten. Hän ei rikkonut mitään,ei vastustanut,ei hidastanut virtaa.Hän vain ei sopinutkaavioonjossa merkitykset pyöristyivätylöspäinja ihmiset alaspäin. Tietoja tarkistettiin.Luvut täsmäsivät.Mutta yksilö jäi siltiliian epätarkaksi,liian moniulotteiseksi,liian hitaaksireaaliaikaiseen maailmaan. Häneltä ei otettu mitään pois.Häneltä vain vähennettiinmerkitys.Ensin kontekstista,sitten päätöksistä,lopulta kielestäjolla asioista puhuttiin. Kun yksilö katosi näkymästä,järjestelmä toimi paremmin.Raportit selkeytyivät,käyrät rauhoittuivat,ja joku…
Ajaton kaiku Radiosta soi laulujota ei koskaan tehty.Sen säkeet liikkuivat nurinpäin,sanoivat asioita,joita ei saanut sanoa. Se kertoi vuodestajolloin kaikki jäi tapahtumatta.Minä synnyin silloin –sanojen väliin,päivämäärän sivuun. Yhä minussa asuu kaikuajasta, jota ei ole ollut.Kun puhun, kuuletko?Se ei ole ääneni.Se on niiden,jotka jäivät syntymättä.
Haaveet pakattiin varastoon Haaveet pakattiin varastoonhuolellisesti,etteivät ne vahingoittuisiodotellessaan parempaa aikaa. Niille etsittiin sopiva tila,kuiva, pimeä ja turvallinen,sellainen jossa mikään ei kasvamutta mikään ei myöskään kuoleliian nopeasti. Sanottiin,että tämä on väliaikaista,että maailma tarvitsee nytkäytännöllisyyttä,selviytymistä,ja haaveet kuluttavatliikaa tilaa mielessä. Opimme nimeämään ne uudelleen:ei luopumiseksivaan järkeväksi tauoksi,ei peloksivaan kypsyydeksi,ei vaikenemiseksivaan odottamiseksi. Vähitellen unohdimmemitä kaikkea olimme paketoineet.Laatikot muuttuivat anonyymeiksi,merkinnät…
Postilaatikon ääni Postilaatikko karjaisi aamulla.Se oli niellyt 200 sähköistä mainostaja yhden itsemurhakirjeen. Kirjekuori ei ollut enää paperiavaan palanutta ihokudosta. Avasin sen varoen.Sormeni alkoivat itkeä. Luin sen ääneen varjolleni –se nyökkäsi ja suli pois.Jäljelle jäi varjon varjo,ja postimerkki, jossaoli kasvoni nurinpäin.
Varoitusvalot ilman värejä Varoitusvalot paloivat,mutta niissä ei ollut värejä.Ei punaista,ei keltaista,ei mitään mikä olisi vaatinutreaktiota. Ne olivat osa maisemaa,kuin katuvalot sumussatai uutiset,joita seurattiin sivusilmälläkahvia keittäessä. Aluksi joku kysyi,pitäisikö tästä huolestua.Mutta kysymys jäi ilmaan,ja ilma oli jo täynnämuita kysymyksiäjoihin ei vastattu. Varoitukset muuttuivat rytmiksi:taustameluksi,tasaiseksi sykkeen kaltaiseksipulssiksijohon keho tottuiennen kuin mieli ehti mukaan. Kun valot eivät enää…
