Hiljaisuuden koneisto-sarja Osa V

Meille opetettiin uusi hiljaisuus Meille opetettiin uusi hiljaisuus,sellainen joka ei pyytänyt,ei lohduttanut,ei luvannut mitään. Se ei ollut mykkyyttävaan ohje,pieni säätö äänenvoimakkuuteen,joka tehtiin huomaamattakeskellä tavallista päivää. Hiljaisuus ei enää tarkoittanut rauhaa.Se tarkoitti sopivaa etäisyyttä,turvallista sanavalintaa,katsetta joka kääntyy poisennen kuin ehtii kysyä. Me opettelimme sen nopeasti.Opimme missä kohdin lause katkaistaan,mitkä ajatukset jätetään sisätiloihin,mitä ei enää kannata jakaavaikka…

Särkymäpiste Kun horisontti särkyi,se ei tehnyt ääntä.Se hajosi hiljaisuuteen,kuin kaiku, jota ei koskaan lausuttu.Taivas repeytyi aukisydämen takaa,ja minä näin,että kaiken alla oli vain toinen kerros harmaata. Keuhkoissani räsähti näkymätön haava,ei verestävä, vaan vuotava unohdusta.Se tihkui ilmaa,joka oli väärin hengitetty.Jäljelle jäisisäänhengityksen takaasumuinen maisema,missä minä olinvieras itselleni,kuin matkustaja omaan ihoonsa. Kengät eivät sopineet,kädet eivät osuneet yhteen,sanat jäivät…

Läpinäkyvä paraati Torilla marssi joukkonäkymättömiä paraatipukuja.Ne huusivat iskulauseita,joita kukaan ei ymmärtänyt,sillä sanat oli valettu hiekkaanja hiekka pesty poisviimeisellä sadevedelläennen veden yksityistämistä. Pukujen sisällä oli tyhjyys,tyhjyydessä peilit,peileissä me. Yksi puku katsoi minuun,heilutti näkymätöntä kättäänja kysyi: Etkö sinäkin kuulu tähän? Hymyilin itseni halki.

9. Yksilö mittakaavavirheenä Yksilö havaittiin mittakaavavirheenä,pienenä poikkeamanajärjestelmässäjoka oli suunniteltutoistuvuutta varten. Hän ei rikkonut mitään,ei vastustanut,ei hidastanut virtaa.Hän vain ei sopinutkaavioonjossa merkitykset pyöristyivätylöspäinja ihmiset alaspäin. Tietoja tarkistettiin.Luvut täsmäsivät.Mutta yksilö jäi siltiliian epätarkaksi,liian moniulotteiseksi,liian hitaaksireaaliaikaiseen maailmaan. Häneltä ei otettu mitään pois.Häneltä vain vähennettiinmerkitys.Ensin kontekstista,sitten päätöksistä,lopulta kielestäjolla asioista puhuttiin. Kun yksilö katosi näkymästä,järjestelmä toimi paremmin.Raportit selkeytyivät,käyrät rauhoittuivat,ja joku…

Postilaatikon ääni Postilaatikko karjaisi aamulla.Se oli niellyt 200 sähköistä mainostaja yhden itsemurhakirjeen. Kirjekuori ei ollut enää paperiavaan palanutta ihokudosta. Avasin sen varoen.Sormeni alkoivat itkeä. Luin sen ääneen varjolleni –se nyökkäsi ja suli pois.Jäljelle jäi varjon varjo,ja postimerkki, jossaoli kasvoni nurinpäin.

Ajaton kaiku Radiosta soi laulujota ei koskaan tehty.Sen säkeet liikkuivat nurinpäin,sanoivat asioita,joita ei saanut sanoa. Se kertoi vuodestajolloin kaikki jäi tapahtumatta.Minä synnyin silloin –sanojen väliin,päivämäärän sivuun. Yhä minussa asuu kaikuajasta, jota ei ole ollut.Kun puhun, kuuletko?Se ei ole ääneni.Se on niiden,jotka jäivät syntymättä.