Hiljaisuuden koneisto-sarja Osa V

Kello käänsi selkänsä Kaupungin keskelläkello käänsi selkänsä minulle.Sen kasvoille oli piirrettyei mitään –vain huuto, joka ei osunut suuhun. Sekunnit lakkasivat alistumasta.Ne tanssivat pellavakankaallaja raapustivat ruumiilleni:Tämä aika ei ole sinun. Kadut tuntuivat vierailta,mutta minä tunnistin niiden hajun.Se oli kellon jäljiltä –jähmettyneen sikiön kylmä lämpö. Kello ei vastannut kun kysyin nimeäni.

Kaukosäätimen sormi Vanha mies painoi nappia,ja siirsi historian toiseen aikaan. Hän pyyhki sodan pois,vaihtoi inflaation muotivinkkeihin,ja tiivisti rakkauden mainostaukoon. Mutta unohti itsensä taustallemissä minä istuinja kirjoitin tämän runon,kuin todistajana rikoksellejoka tehtiin hiljaisuudella. Lopulta hän sammutti kaiken,mutta ruutu jäi päälle.Siinä minä vilkutin takaisin.

Meille opetettiin uusi hiljaisuus Meille opetettiin uusi hiljaisuus,sellainen joka ei pyytänyt,ei lohduttanut,ei luvannut mitään. Se ei ollut mykkyyttävaan ohje,pieni säätö äänenvoimakkuuteen,joka tehtiin huomaamattakeskellä tavallista päivää. Hiljaisuus ei enää tarkoittanut rauhaa.Se tarkoitti sopivaa etäisyyttä,turvallista sanavalintaa,katsetta joka kääntyy poisennen kuin ehtii kysyä. Me opettelimme sen nopeasti.Opimme missä kohdin lause katkaistaan,mitkä ajatukset jätetään sisätiloihin,mitä ei enää kannata jakaavaikka…

Pinnan läpi Kävellessäni kaupungin läpijalka upposi katukivetyksen läpi.Ei multaan. Ei viemäriin.Vaan toiseen aikaan,jossa minä istuin jo – kirjoittamassa tätä samaa runoatoivoen että heräisin ennen loppua. Taivaalla leijui kellonvihreä sade.Se kasteli muistotja painoi ne syvälle ihoon. Ja kun heräsin,jalassani roikkuipala toista todellisuutta.Sitä ei saanut irti,ei edes repimällä.

Muurahaisjuna Kadun alla kulki junajoka ei pysähtynyt koskaan.Sen vaunut olivat täynnätyhjennettyjä ihmisruhojajoilta oli poistettu tarkoitustulliselvityksessä. Muurahaiset rakensivat ratapölkythampaillaan,ja ihmiset sanoivat:tämä on kehitystä. Yksi matkustaja näytti minulta.Se katsoi ikkunasta,ei ulos vaan sisäänpäin. Näin itseni kulkemassa poissiltä asemalta,jota ei ollut enää koskaan olemassa.

Pimeän partituuri Joka yö soi sävel,joka ei kuulu kenellekään.Se ei tule radiostaeikä unesta,vaan jostain sisäisestä huoneesta,jonka ovea en ole koskaan avannutmutta jonka avaimenpidän taskussani. Sävel leikkaa ilmaakuin kirurgin huuto tyhjyydessä.Se ei pyydä kuuntelemaan,ei kaipaa ymmärrystä –vain tilaa resonoida. Yritin kirjoittaa sen muistiin,mutta nuotit valuivatverellä, joka ei vuoda ulospäin.Ne jäivät kieleen,kuin lauseet, joita ei voi sanoailman…