Gazassa ei ole enää kyse sodasta-vaan tuhosta
Mein Kampf, tanssii ruumiiden kanssa
Manuscript: Benjamin Netanjahu. Direction: Benjamin Netanjahu. Producer: Benjamin Netanjahu.
Gaza ei ole enää kriisi. Se on suunnitelma. Se on näyttämö, jossa yksi mies, yksi hallitus, yksi ideologia harjoittaa systemaattista tuhoa – ja maailma katsoo hiljaa, yhä uudestaan räpäyttämättä silmiään.
Kansainvälisen oikeuden mukaan kansanmurha tarkoittaa kansallisen, etnisen, rodullisen tai uskonnollisen ryhmän tuhoamista, kokonaan tai osittain, aikomuksella. Mikäli tämä ei kuvaa Gazan tapahtumia, mikä sitten?
Gazan infrastruktuuri on murskattu. Sairaalat, koulut, vesijärjestelmät, sähköverkot – kaikki järjestelmällisesti tuhottu. Israel ei ole ainoastaan tappanut – se on riistänyt toivon. Se on nälkiinnyttänyt, evännyt veden, sulkenut avustusreitit. Se on pakottanut siviiliväestön siirtymään yhä uudelleen, alueelta toiselle, pommitusten säestämänä. Se ei ole sotatoimi. Se on etninen puhdistus. Se on ruumisten tanssittamista kielekkeellä, josta ei enää ole paluuta.
Ja tämän kaikkein makaaberimman tanssin koreografi, ohjaaja ja päätähti on yksi mies: Benjamin Netanjahu. Hän ei pelkästään allekirjoita käsikirjoitusta – hän elää sen. Hän myy sen sisäpolitiikkansa tukipilarina, markkinoi sitä äärioikeistolleen, lahjoittaa sen uskonnollis-nationalistiselle liittoumalleen kuin verisen kruunun.
Tämä ei ole puolustussota.
Tämä ei ole ”terrorismin vastaista taistelua.”
Tämä on Mein Kampf, hepreankielisenä versiona, päivitettynä 2020-luvun teknologialla, mutta samalla perusideologialla: Meidän olemassaolomme oikeuttaa teidän olemattomuutenne.
Ja missä ovat länsimaat? Missä on Euroopan moraalinen ääni, joka huusi Ukrainassa oikeutetusti, mutta on Gazan kohdalla mykkä? Missä ovat YK:n arvot, ihmisoikeudet, Geneven sopimus?
Yhdysvallat lähettää pommeja. Saksa lähettää aseita. EU lähettää ”syvää huolta”. Se ei riitä. Se ei koskaan ole riittänyt.
Kun puhutaan Putinista, puhutaan sotarikollisesta. Kun puhutaan Netanjahusta, puhutaan ”monimutkaisesta liittolaisesta”. Mutta Netanjahu on aikamme Ariel Sharon, aikamme Slobodan Milošević – paitsi että hänellä on Hollywoodin tuotantoarvot, länsimaiset liittolaiset ja maailman tehokkain propagandakoneisto.
Kukaan ei enää voi teeskennellä tietämättömyyttä. Gaza ei ole enää uutinen – se on muistomerkki globaalille tekopyhyydelle. Ruumiit haisevat jo ruudun läpi. Nälkäisten lasten kuvat eivät enää järkytä, vaan kyllästyttävät someyleisöä. Se on ehkä kaikkein pelottavin merkki siitä, kuinka kaukana olemme inhimillisyydestä.
Jos Hitlerin Mein Kampf oli ideologinen pohjapiirros, Gazan tuho on sen toteutussuunnitelma – eri nimi, eri uskonto, sama verenmaku suussa.
Ja kaiken tämän keskellä Benjamin Netanjahu tanssii. Ruumiiden keskellä. Oman valtansa huipulla. Yhdellä kädellä hän pitelee hallituksen mandaatin riekaleita, toisella tukee tuhoamisen rytmiä.
Vieläkö väitätte, ettei historia toista itseään?
