Hiljaisuuden koneisto-sarja Osa I

Läpinäkyvä paraati Torilla marssi joukkonäkymättömiä paraatipukuja.Ne huusivat iskulauseita,joita kukaan ei ymmärtänyt,sillä sanat oli valettu hiekkaanja hiekka pesty poisviimeisellä sadevedelläennen veden yksityistämistä. Pukujen sisällä oli tyhjyys,tyhjyydessä peilit,peileissä me. Yksi puku katsoi minuun,heilutti näkymätöntä kättäänja kysyi: Etkö sinäkin kuulu tähän? Hymyilin itseni halki.

Ruudun takana Ostin uuden todellisuudenkuvaruudusta – se lupasi:’kokonaisvaltainen kokemus’. Sain palovammoja silmäluomiin,ja muistini alkaa unohtuakaarevina palasina,kuin säröilevä CD-levyvuonna jota ei enää mainita. Peili nauroi ja sanoi:– Nyt olet valmis. Valmis käänteiseen syntymään,valmis painamaan ’mute’elämän päälle.Valmis unohtamaanmiksi ikinä aloitin.

Hiljaisuuden kidutus Sanat katosivat,mutta melu jäi.Ei ulkoinen meteli –vaan se sisäinen sirinä,kuin rikkinäinen loisteputkiajatusten katonrajassa. Hiljaisuus oli kaikkea muutakuin rauha.Se oli tarkka ja tungetteleva,se kysyi nimeäni joka aamuja huusi sen takaisin väärin päin. Melu koputti sisäkaluihini,kuin pyytäen sisään –mutta minä olin jo täynnä.Täynnä lausumattomia lauseita,jotka liikkuivat kehossanikuin väärään aikaan käynnistyvät koneet. Yritin puhua.Huuleni liikkuivat,mutta ne…

9. Yksilö mittakaavavirheenä Yksilö havaittiin mittakaavavirheenä,pienenä poikkeamanajärjestelmässäjoka oli suunniteltutoistuvuutta varten. Hän ei rikkonut mitään,ei vastustanut,ei hidastanut virtaa.Hän vain ei sopinutkaavioonjossa merkitykset pyöristyivätylöspäinja ihmiset alaspäin. Tietoja tarkistettiin.Luvut täsmäsivät.Mutta yksilö jäi siltiliian epätarkaksi,liian moniulotteiseksi,liian hitaaksireaaliaikaiseen maailmaan. Häneltä ei otettu mitään pois.Häneltä vain vähennettiinmerkitys.Ensin kontekstista,sitten päätöksistä,lopulta kielestäjolla asioista puhuttiin. Kun yksilö katosi näkymästä,järjestelmä toimi paremmin.Raportit selkeytyivät,käyrät rauhoittuivat,ja joku…

Peilinvastainen Minun kasvonisyöksyivät ulos heijastuksestakuin lintu ikkunaa päin,eivät särkyneet, mutta eivät palanneetkaan.Ne jäivät toiseen huoneeseen,jonka ovet oli suljettu mielikuvituksen nauloilla. Siellä aika ei suostunut kulkemaanmuuta kuin takaperin,kuin sotilas pakoillessaan varjoaan.Päivät katosivat peilin syvyyksiinja toivat takaisinvalokuvia, joita ei koskaan otettu. Olen enää vain liikkeen varjo,kuiskaus käänteisestä hengityksestä,käsi, joka ei muista tarttua,katse, joka unohti katsomisen. Yöllä kuulen,…

Varoitusvalot ilman värejä Varoitusvalot paloivat,mutta niissä ei ollut värejä.Ei punaista,ei keltaista,ei mitään mikä olisi vaatinutreaktiota. Ne olivat osa maisemaa,kuin katuvalot sumussatai uutiset,joita seurattiin sivusilmälläkahvia keittäessä. Aluksi joku kysyi,pitäisikö tästä huolestua.Mutta kysymys jäi ilmaan,ja ilma oli jo täynnämuita kysymyksiäjoihin ei vastattu. Varoitukset muuttuivat rytmiksi:taustameluksi,tasaiseksi sykkeen kaltaiseksipulssiksijohon keho tottuiennen kuin mieli ehti mukaan. Kun valot eivät enää…