Kanki Kaikkosen profetia
Keskustassa iloitaan kuin navetan vintillä, jossa heinät ovat vielä kuivia: puolueella on jälleen mies puheenjohtajana. Ailahtelevien naisjohtajien jälkeen Antti “Kanki” Kaikkonen on saapunut tuomaan jämäkkyyttä, tasaisuutta ja sitä vanhaa keskustalaista perusilmettä, jossa näkyy sama kysymys kuin vuosikymmenet: miten ihmeessä tästä saisi vielä joskus pääministerikauden?
Kaikkonen tietää, että Keskusta on viettänyt poliittista paastoa, ja kannatus on ollut niin matalalla, että luvut olisi voinut piilottaa kokonaan ilman SEO-työkaluja. Hänen keinonsa nousta? Hyökätä nykyistä hallitusta vastaan juuri niistä virheistä, jotka Keskusta oli itse tekemässä edellisen hallituksen aikana. Tämä on politiikan vanha klassikko: rakennat talon, jätät eristämättä, myyt sen eteenpäin ja syytät seuraavaa asukasta vetoisista lattioista. Ja kansa nyökkäilee, koska “niinhän se on, hallitus sen kylmän teki”. Satiiri syntyy siitä, että kun Kanki Kaikkonen syyttää hallitusta, hän syyttää samalla hiljaisesti myös itseään — mutta vain niin hiljaa, ettei kukaan kuule.
Silti Kaikkonen on profeetta. Hän uskoo vakaasti, että Keskusta nousee uudelleen pääministeripuolueeksi. Sipilä vetäytyi kotiin selvittelemään rakennuspiirustuksiaan, Vanhanen vetäytyi budjettipapereiden suojaan, ja puolue jäi seisomaan johonkin hallintokäytävän ja maakuntatorin välille. Kaikkonen astuu nyt eteenpäin, nostaa kätensä kuin maatalousmessuilla ja ilmoittaa johdattavansa puolueen takaisin huipulle. Profeetan äänessä on varmuutta – melkein yhtä paljon kuin gallupeissa on epävarmuutta.
Mutta ihmettä tarvitaan, ehkä kaksi. Kannatus on edelleen kuin EU-esityksen käsittely: hidasta, monimutkaista ja jumittaa useammassa komiteassa. Kaikkosen pitäisi yhtä aikaa vakuuttaa kaupunkilainen, maanviljelijä, opiskelija, mökkiläinen ja poromies – ja tähän mennessä se on onnistunut yhtä hyvin kuin heinänteko marraskuussa. Muistin valikoivuus on toinen kompastuskivi: aina kun Kaikkonen nostaa sormensa osoittamaan hallituksen virheitä, menneisyys lätkäisee märän pyyhkeen takaisin poskelle muistuttamalla, missä pöydässä hän itse istui aivan hiljattain. Kaiku vastaa aina: “Kyllä, ja sinä olit mukana tekemässä sen pohjan.”
Keskusta puolueena etsii aina itseään, ja jos se olisi ihminen, sillä olisi luultavasti kolme horoskooppimerkkiä ja viisi erilaista ansioluetteloa. Kaikkosen profetia perustuu siihen, että puolue löytäisi vihdoin yhden ja yhteisen linjan, mutta kukaan ei vielä tiedä, mikä se linja on. Maaseutu vai kaupunki? Oikea vai vasen? Keskeltä vasen mutta oikean kaveri? Tästä Kaikkonen ei ole vielä antanut jumalallista ilmoitusta.
Silti on myönnettävä, että Kaikkonen on karismaattinen, maltillinen ja kokeneempi kuin moni muistaa. Hän kantaa mukanaan vuosien kompromisseja, hallituspäätöksiä ja puolueen sisäisiä arkeologisia kerrostumia, mutta hänellä on yksi selkeä etu: juuri hänestä on tullut kiinnostava hahmo. Ja politiikassa kiinnostavuus on jo puoli voittoa. Jos Kaikkosen profetia toteutuu, se on tarina siitä, kuinka mies nousi hallituksen varjosta syyttämään vähän itseäänkin, ja päätyi takaisin valtaan. Jos se ei toteudu, Keskusta voi aina todeta, ettei tässä maailmantilanteessa kukaan onnistuisi — ja että hallitus esti taas kaiken mahdollisen.
Antti Kaikkonen tähyää toiveikkaana tulevaisuuteen