Sähköinen kauhun tasapaino

Kansa on alkanut epäillä, että pörssisähkön hinta ei ehkä sittenkään määräydy puhtaasti luonnonvoimien mukaan, vaikka sitä on vuosikaudet selitetty ulkoilmalta tuoksuvalla periaatteella: “Jos tuulee, halpaa. Jos ei tuule, kallista. Sade voi vaikuttaa, paitsi silloin kun ei vaikuta.” Jossain kohtaa selitysten ja todellisuuden väliin on ilmestynyt railo, jonka läpi jokainen suomalainen näkee suoraan sähkömarkkinoiden maagiseen mustaan laatikkoon — mutta kas, laatikon sisällä istuu vain joukko excelinörtti-velhoja ja yksi toimitusjohtaja neuvottelemassa itselleen bonuksia.

Päivästä toiseen suomalainen kuluttaja seuraa sähkökäyrää kuin EKG-monitoria. Aamulla hinta on 8 senttiä, lounaalla 54 senttiä, iltapäivällä 14 senttiä ja illalla 78 senttiä — vaikka ulkona tuulee tasaisesti, taivas ei tipu niskaan ja aurinko jatkaa loistamistaan niin kuin se on tehnyt viimeiset 4,5 miljardia vuotta. Silti sähkömarkkinoiden mukaan planeetta on ilmeisesti jatkuvassa henkisessä kriisissä, joka aiheuttaa äkillisiä hinnoitteluromahduksia ja -sokkeja.

Mutta kuka näitä hintakäyriä heiluttelee? Onko se algoritmi? Onko se markkina? Vai onko se huoltoaseman kahvikoneen takana piilotteleva kaupallinen käsi, joka laskee hinnan aina juuri silloin, kun kuluttaja ei käytä sähköä — ja nostaa hinnan heti, kun kuluttaja erehtyy laittamaan pyykkikoneen päälle?

Sattumaa, sähkön yhtiöt sanovat. Markkina heilahteluja, analyytikot väittävät.
Manipulaatiota? suomalainen mutisee, ja muistaa samalla, että jokainen markkina, joka voidaan manipuloida, on ennen pitkää manipuloitu.

Aina kun sähkö maksaa 1 sentin, lehdistö kertoo: “Markkina toimi täydellisesti.”
Aina kun se maksaa 1 euron, sanotaan: “Markkina toimi vielä täydellisemmin.”
Täydellisyyden ylistyksellä ei näytä olevan ylärajaa — ainoastaan kuluttajalla on.

Joku kysyy ääneen:
Miksi hinta vaihtelee rajusti, vaikka sää ei muutu? Miksi sähkö maksaa välillä vähemmän kuin HSL:n vyöhykelippu ja välillä enemmän kuin lyhyt lomamatka Milanoon? Miksi sähköyhtiöiden toimitusjohtajat näyttävät poikkeuksellisen tyytyväisiltä jokaisena kvartaalina, vaikka kansa elää varpaillaan kuin seuratessaan jännitettä, joka vaihtelee 230 voltista 5000 volttiin joka tunti?

Tähän tarjotaan usein klassista markkinoiden syvää filosofiaa:
– “Hintaan vaikuttavat monet tekijät.”
Kukaan ei kysy, miksi yksikään näistä tekijöistä ei koskaan vaikuta hintaa alaspäin silloin kun sähköä oikeasti tarvitaan.

Tavallinen ihminen on nyt oppinut uuden selviytymistavan:
– Lataa sähköauto yöllä, mutta vain täsmälleen 02:17–03:11 välisenä aikana.
– Pesukone päälle vain täydenkuun aikaan, jolloin megawattitunnit ovat astrologisesti edullisia.
– Sähkösauna sallittu kerran kuukaudessa, mutta vain jos Nord Poolin hintagrafiikassa esiintyy klassinen häränpää-kuvio.

Samaan aikaan sähköyhtiöt julkaisevat ilmoituksia, joissa korostetaan “markkinoiden dynaamisuutta”, “huippukuormien tasaamista” ja “kuluttajien vapautta valita”. Tämä vapaus tarkoittaa lähinnä sitä, että kansalainen saa vapaasti valita, mihin vuorokaudenaikaan hän haluaa maksaa itsensä kipeäksi.

Kulisseissa kuiskutellaan, että sisäpiiritietoa käytetään, sopimuksia optimoidaan ja sähköpörssin hintoja ohjataan tavalla, jota kukaan ei tunnusta, mutta kaikki epäilevät — samaan tapaan kuin kansanedustajien päivärahoja, joita kukaan ei kuulemma väärinkäytä, mutta jotka silti nousevat joka vuosi.

Sähköinen kauhun tasapaino on siis valmis:
Markkina väittää olevansa täydellinen, kuluttaja väittää olevansa riistetty ja sähköyhtiö väittää olevansa täysin viaton — vaikka sen liikevoittoprosentti kertoo aivan muuta.

Ehkä lopulta kyse ei olekaan sähkön hinnasta, vaan filosofisesta peruskysymyksestä:
Jos markkina voi tehdä mitä haluaa, miksi se tekisi mitään kuluttajan hyväksi?

Tämä on vääryyden filosofiaa puhtaimmillaan:
systeemi on täysin läpinäkyvä, mutta kukaan ei saa nähdä sisään.
Ja juuri siksi hinta voi huomenna olla joko 2 senttiä — tai 2 euroa.

Sattumaa, kuulemma.
Mutta suomalaiset ovat alkaneet epäillä, ettei näin hyvää tuuria kenelläkään sähköyhtiöllä voi olla.