Keskusliikkeiden kaksinaamainen peli
Sanotaan, että kaupankäynti ei kannata. Sanotaan, että kustannukset nousevat, että inflaatio painaa ja että jokainen sentti on kriittinen. Sanotaan, että ruoan hinta on seurausta maailman murroksista. Mutta mitä ei sanota? Ei sanota, että samalla kun kuluttajalle toistetaan ahdingon tarinaa, Kesko tekee historiansa parasta tulosta.
Kesko on kansainvälisessä vertailussa huippukannattava toimija. Liikevoittoprosentti keikkuu seitsemän prosentin tuntumassa, joka on päivittäistavarakaupassa poikkeuksellinen. Tähän kun lisätään vielä yksittäisten kauppiaiden voitot, ymmärtää, miksi leivän hinta hymyilee kalleudessaan. Se ei ole vain seuraus – se on valinta.
Kaksi suurta toimijaa, S-ryhmä ja Kesko, hallitsevat Suomen ruokakauppaa. Kun kilpailua ei juuri ole, hinnoitteluun ei kohdistu todellista painetta. Kuluttajaa puhutellaan ymmärryksen kielellä, mutta todellisuudessa häneltä vaaditaan pelkkää mukautumista. Kyse ei ole pakosta vaan prioriteeteista.
Me maksamme Euroopan kärkihinnoissa olevia ruokia, samalla kun selitykset halpenevat. Se on vääryyden filosofia: ahneus käärittynä arkeen. Kun vääryys ei enää huuda, vaan kuiskaa tarjouksina ja kanta-asiakasbonuksina, olemme tilanteessa, jossa kritiikki on pakko pukea kysymykseksi: kenelle tämä järjestelmä oikeasti toimii?
Ruoan ei pitäisi olla spekulatiivinen sijoituskohde. Sen pitäisi olla jokaisen saatavilla oleva perustarve. Mutta nyt, jokainen leipäviipale on vaakakupissa, jossa toisella puolella lepää lompakko, paisuneena katteista.
