Valtion yhtiöiden hallintoneuvostot
Valtionyhtiöiden hallintoneuvostot-verorahojen hiljainen palkkiokoneisto
Tiedätkö mikä on tehokkain tapa ansaita Suomessa 15 000 euroa vuodessa tekemättä käytännössä mitään? Ei, se ei ole rikollisuus – se on paljon hienovaraisempaa. Se on nimeltään valtionyhtiöiden hallintoneuvosto.
Tämä harvinainen poliittisen luonnonvara kasvaa erityisesti kevään hallitusneuvottelujen aikaan, jolloin puolueet jakavat saaliin keskenään kuin metsästäjät muinaisessa heimosodassa. Mutta sen sijaan, että jaettaisiin kaadettu hirvi, jaetaan hallintoneuvostopaikkoja. Ei siksi, että ne tekisivät jotain – vaan siksi, että ne näyttävät siltä kuin ne tekisivät.
Hallintoneuvosto on suomalainen vastine keskiaikaiselle hovimaalarille: muodollinen, kallis ja vailla todellista vaikutusvaltaa. Ne eivät päätä yhtiön suunnasta, investoinneista tai johdon palkkioista. Ne eivät oikeastaan päätä mistään. Mutta kerran tai kaksi vuodessa ne kokoontuvat juomaan kahvia, nyökyttelemään ja kuulemaan, kuinka yhtiöllä menee kivasti. Kokouspalkkio maksetaan silti täytenä – usein tuhansia euroja per läsnäolo.
Otamme esimerkin. Kokoomuksen Sinuhe Wallinheimo, tuo poliittisen pelin pitkän linjan jääkiekkoilija, saa 17 500 euroa vuodessa Ylen hallintoneuvostosta. Yle – tuo valtion virallinen media, joka ylläpidetään verovaroin ja menot maksetaan valtion budjetista sidottuna elinkustannusindeksiin ja näin ollen Ylen tuotot ovat varmasti nousevat joka vuosi .Tuotot menevät suoraan kulttuuriin, urheiluun ja näemmä myös hyvin suunniteltuihin istuntoihin, joissa mikään ei muutu.
Demareiden puheenjohtaja Antti Lindtman kuittaa 15 500 euroa Suomen Pankin hallintoneuvostosta – ehkä hän valvoo, ettei Suomen rahat mene väärään maahan. Tai ehkä ei. Kukaan ei oikein tiedä, mitä hallintoneuvosto tekee, edes sen jäsenet. Mutta raha tulee ajallaan, ja se on tärkeintä.
Tämä on suomalaisen demokratian hiljainen sopimus: kansanedustajat edustavat kansaa, mutta hallintoneuvostoissa he edustavat lähinnä itseään. Eikä kansa edes huomaa. Hallintoneuvostot ovat kuin julkisen sektorin horoskoopit – niihin uskotaan muodollisesti, niillä ei ole todellista merkitystä, mutta ne ilmestyvät säännöllisesti joka vuosi.
Onko tämä väärin? Ehkä. Onko tämä laillista? Tietenkin. Onko tämä moraalisesti kestävää? No, sen arvioiminen jätetään mielellään arvokeskusteluun, joka alkaa yleensä heti, kun mediassa nousee kohu – eli juuri koskaan.
Valtionyhtiöiden hallintoneuvostot ovat kuin hyvin säilynyt salaisuus. Ne ovat järjestelmän sisäisiä bonuksia puolueille, korvauksia uskollisuudesta ja vaalivoitoista. Samalla kun kansa taistelee elinkustannusten nousua vastaan, hallintoneuvostoissa taistellaan siitä, tarjoillaanko kokouksessa kahvia vai myös pullaa.
Tämä ei ole enää kysymys hyvästä hallinnosta. Tämä on kysymys hiljaisesta jakopolitiikasta, jossa kaikkien puolueiden suu pysyy supussa – koska jokainen saa osansa.
Ja niin jatkuu suomalainen demokratia: avoin, läpinäkyvä ja täynnä hallintoneuvostoja, joiden todellinen tehtävä on yksi ainoa – olla olemassa. Ja maksaa.
