Hiljaisuuden koneisto-sarja Osa VII

Abstrakti surrealistinen kuva haaveiden varastoinnista ja luopumisen ajasta

Haaveet pakattiin varastoon

Haaveet pakattiin varastoon
huolellisesti,
etteivät ne vahingoittuisi
odotellessaan parempaa aikaa.

Niille etsittiin sopiva tila,
kuiva, pimeä ja turvallinen,
sellainen jossa mikään ei kasva
mutta mikään ei myöskään kuole
liian nopeasti.

Sanottiin,
että tämä on väliaikaista,
että maailma tarvitsee nyt
käytännöllisyyttä,
selviytymistä,
ja haaveet kuluttavat
liikaa tilaa mielessä.

Opimme nimeämään ne uudelleen:
ei luopumiseksi
vaan järkeväksi tauoksi,
ei peloksi
vaan kypsyydeksi,
ei vaikenemiseksi
vaan odottamiseksi.

Vähitellen unohdimme
mitä kaikkea olimme paketoineet.
Laatikot muuttuivat anonyymeiksi,
merkinnät haalistuvat,
ja avaimet jäivät taskuihin
joita emme enää käyttäneet.

Joskus ohitimme varaston
ja tunsimme pienen piston,
kuin muistutuksen siitä
että jokin odottaa yhä.
Mutta jatkoimme matkaa,
koska maailma palkitsi ne
jotka eivät jääneet
kuuntelemaan suljettuja ovia.

Ja haaveet jäivät varastoon.
Ei siksi etteivät ne olisi olleet tärkeitä,
vaan siksi että aika
opetti meille
miten tärkeät asiat
voidaan siirtää syrjään
ilman että kukaan
huomaa milloin se tapahtui.

Abstrakti surrealistinen kuva haaveiden varastoinnista ja luopumisen ajasta
Abstrakti surrealistinen kuva haaveiden varastoinnista ja luopumisen ajasta

Samankaltaiset artikkelit

  • Ajan Pinta-sarja osa VIII

    Kaukosäätimen sormi Vanha mies painoi nappia,ja siirsi historian toiseen aikaan. Hän pyyhki sodan pois,vaihtoi inflaation muotivinkkeihin,ja tiivisti rakkauden mainostaukoon. Mutta unohti itsensä taustallemissä minä istuinja kirjoitin tämän runon,kuin todistajana rikoksellejoka tehtiin hiljaisuudella. Lopulta hän sammutti kaiken,mutta ruutu jäi päälle.Siinä minä vilkutin takaisin.

  • Sisäinen Repeäminen-sarja osa X

    Pimeän partituuri Joka yö soi sävel,joka ei kuulu kenellekään.Se ei tule radiostaeikä unesta,vaan jostain sisäisestä huoneesta,jonka ovea en ole koskaan avannutmutta jonka avaimenpidän taskussani. Sävel leikkaa ilmaakuin kirurgin huuto tyhjyydessä.Se ei pyydä kuuntelemaan,ei kaipaa ymmärrystä –vain tilaa resonoida. Yritin kirjoittaa sen muistiin,mutta nuotit valuivatverellä, joka ei vuoda ulospäin.Ne jäivät kieleen,kuin lauseet, joita ei voi sanoailman…

  • Ajan Pinta- sarja osa IV

    Ajaton kaiku Radiosta soi laulujota ei koskaan tehty.Sen säkeet liikkuivat nurinpäin,sanoivat asioita,joita ei saanut sanoa. Se kertoi vuodestajolloin kaikki jäi tapahtumatta.Minä synnyin silloin –sanojen väliin,päivämäärän sivuun. Yhä minussa asuu kaikuajasta, jota ei ole ollut.Kun puhun, kuuletko?Se ei ole ääneni.Se on niiden,jotka jäivät syntymättä.

  • Sisäinen Repeämä-sarja osa VIII

    Hiljaisuuden kidutus Sanat katosivat,mutta melu jäi.Ei ulkoinen meteli –vaan se sisäinen sirinä,kuin rikkinäinen loisteputkiajatusten katonrajassa. Hiljaisuus oli kaikkea muutakuin rauha.Se oli tarkka ja tungetteleva,se kysyi nimeäni joka aamuja huusi sen takaisin väärin päin. Melu koputti sisäkaluihini,kuin pyytäen sisään –mutta minä olin jo täynnä.Täynnä lausumattomia lauseita,jotka liikkuivat kehossanikuin väärään aikaan käynnistyvät koneet. Yritin puhua.Huuleni liikkuivat,mutta ne…

  • Sisäinen Repeämä -sarja osaVII

    Käskyjen kaiku Kuin sotilas unessa,toistin käskyjä, joita kukaan ei antanut.Niissä ei ollut sanoja,vain rytmi –sellainen, joka uppoaa jalkapohjiinja pakottaa liikkeeseen. Aamuisin jalat marssivatitsestään pimeään keittiöön,missä vesi valui hanastakuin komentojen muisti.Jokainen toisto oli puhejoka ei ollut minun –vain kaiku. Peilissä seisoi joku,joka oli joskus minä,nyt vain järjestelmän jäännös:naama, joka hymyili silloin kun pitikin,kulmakarvat juuri oikeassa asennossaohjeistuksia…

  • Hiljaisuuden koneisto-sarja Osa IX

    9. Yksilö mittakaavavirheenä Yksilö havaittiin mittakaavavirheenä,pienenä poikkeamanajärjestelmässäjoka oli suunniteltutoistuvuutta varten. Hän ei rikkonut mitään,ei vastustanut,ei hidastanut virtaa.Hän vain ei sopinutkaavioonjossa merkitykset pyöristyivätylöspäinja ihmiset alaspäin. Tietoja tarkistettiin.Luvut täsmäsivät.Mutta yksilö jäi siltiliian epätarkaksi,liian moniulotteiseksi,liian hitaaksireaaliaikaiseen maailmaan. Häneltä ei otettu mitään pois.Häneltä vain vähennettiinmerkitys.Ensin kontekstista,sitten päätöksistä,lopulta kielestäjolla asioista puhuttiin. Kun yksilö katosi näkymästä,järjestelmä toimi paremmin.Raportit selkeytyivät,käyrät rauhoittuivat,ja joku…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *